Aminoff, Lisa

Lisa (o.s. Schreck) Aminoff syntyi Tampereella 3.5.1893. Koulunsa hän kävi kotikaupunkinsa suomalaisessa yhteiskoulussa, jonka jälkeen hän siirtyi opiskelemaan Helsingin käsityöseminaariin. Käsityönopettajaksi Lisa valmistui vuonna 1913. Seuraavana vuonna hän teki opintomatkan Saksaan, jonka jälkeen työskenteli vuosina 1914-1916 opettajana Kotkan tyttöjen ammattikoulussa sekä Helsingissä tyttöjen ammattikoulussa syksyn 1916. Seuraavana vuonna Lisa solmi avioliiton metsänhoitaja A. Aminoffin kanssa ja pariskunta asettui Iisalmeen, jossa Lisa jatkoi opettajan töitä Peltosalmen kotitalouskoulussa.

Lottajärjestöön rouva Aminoff liittyi vuonna 1922. Hän toimi muun muassa Ulmalan kyläosaston muonitusjaoston päällikkönä vuosina 1935-1940. Talvisodan aikana Lisa Aminoff oli lottatehtävissä sotasairaalan varustekorjaamossa ja lisäksi hän huolehti lukuisista muonituksista. Vuonna 1940 rouva Aminoff otti hoitaakseen Iisalmen paikallisosaston varusjaoston päällikön tehtävät ja hieman myöhemmin samana vuonna hänestä tehtiin myös Iisalmen lottapiirin varusjaoston päällikkö.

Lisa Aminoff menehtyi Tukholmassa 4.10.1952