Angerma, Pia

Pia (o.s. Bergman) Angerma syntyi Helsingissä vuonna 1926.

Pia Angerma liittyi pikkulottiin 8-9 vuotiaana. Hänen kansakoulunopettajansa oli mukana pikkulottatoiminnassa sekä myös opettajan nuori tytär. Angerman kasvastusperheen isä ja veli olivat lääkäreitä ja hänen kasvatussiskonsa lotta. Pikkulottana hän teki kääreitä vanhoista lakanoista ja sterilisoi niitä.

Hän muistaa osallistuneensa pikkulottaleirille, joka pidettiin Höytiäisen rannalla. Mukana oli isoja ja pieniä lottia. Siellä järjestettiin kilpailuja, lipunostoja ja iltaisin istuttiin nuotiolla. Uiminen oli myös hyvin tärkeä osa leiriä.

Angerma toimi myös Kiteellä lottakanttiinissa. Hänen ensimmäisiä muistojaan sieltä on hänen tekemänsä keitto, johon hän laittoi kaikki ainekset yhtä aikaa. Angerman piti sitten kuoria ja keittää uudet perunat keittoon. Heikosta alusta huolimatta alkoivat muonitushommat sujua ja hän teki niitä paljon. Angermalle annettiin myös komennus puhelinkeskukseen, mutta hän ei uskaltanut lähteä. Hän pelkäsi yhdistävänsä puheluita vahingossa väärin ja keskus oli melko lähellä rajaa. Angerman olisi pitänyt myös pyöräillä kotiin yksin pimeässä.

Angerma muistaa että Kiteellä lottajärjestölle kuulunut talo luovutettiin järjestön lakkauttamisen jälkeen Martoille. Myöhemmin hän on toiminut sotainvalidi- ja sotaveteraanityössä jo yli 66 vuoden ajan.