Eronen, Klaudia

Klaudia (Laila) Eronen (o.s. Kyyrönen) syntyi Suistamolla 15.6.1915. Laila oli maatalon tytär ja hän osallistui ahkerasti tilan töihin.

Laila kävi Elisenvaaran karjanhoitokoulun ja toimi tarkastuskarjakkona. Lottajärjestöön Laila liittyi Suistamolla vuonna 1932. Evakuiontivaiheessa hän hoiti itseään nuorempien tyttöjen kanssa karjan siirtoja, muun muassa rautateitse ja jalan kulkien.

Lottakomennuksella Laila toimi sotatoimialueella muun muassa hoitamassa lottakanttiinia.

Laila avioitui Paavo Erosen kanssa vuonna 1943. Pariskunnalle syntyi kaksi lasta, poika ja tytär.

Järjestön lakkauttamisen jälkeen Laila toimi Joensuussa patjaliikkeessä ompelijana aina alkuvuoteen 1946 saakka. Tämän jälkeen hän oli perheenäidin tehtävissä ja maatalon emännän toimessa vuoteen 1977 asti.

Laila Eronen toimi monissa kirkollisissa ja kunnallisisssa luottamustehtävissä. Hän oli monissa eri järjestöissä vuosikymmenien ajan puheenjohtajana, muun muassa paikallisesti Sotainvalidinaisissa sen keskustoimikunnan jäsenenä. Hänet on palkittu useilla kunnia ja ansiomerkeillä.

Klaudia (Laila) Eronen menehtyi Joensuussa 15.2.1983.

Ryhmäkuva: Muonituslottia Suistamolla valmiina juhlaan. Keskellä kouluttaja Martta Alavuo kolmas vasemmalta ja Klaudia Eronen kuvassa alarivissä neljäs vasemmalta.