Frilund, Salme

Salme Sanelma Frilund (o.s. Korhonen) syntyi Lahdessa 18.8.1924, aikana, jolloin lasten syntymäpaino punnittiin kotona kalapuntarilla. Lasten ollessa pieniä oli Salmen äiti kotiäiti, kuten myös Salme aikanaan. Lapsia lapsuudenkodissa oli viisi, Salmen ollessa heistä toiseksi vanhin. Kun Salme oli puolivuotias, sai isä töitä poliisina ja perhe muutti Keravalle. Isän ammatti toisinaan pelotti ja aiheutti huolta aina isän mennessä yöksi töihin. Saipa hän kerran jopa mustan silmänkin 1930-luvun pirtutrokarin nyrkkiraudan iskusta, mikä tapauksena aina muistui lasten mieleen. Salmen nuoruudessa oli hiljaisuuden ja puhumattomuuden kulttuuri vahva, eikä henkilökohtaisista asioista puhuttu avoimesti vanhempien kanssa. Salmen kodissa oli vielä tiukempaa kuin kavereilla, sillä pitihän poliisin perheen olla esimerkkinä muille. Tiukan kasvatuksen saaneena on nykyiseen sallivaan kulttuuriin ollut kova sopeutuminen elämän varrella.

Vuonna 1935 Salme liittyi Pikkulottiin Keravalla. Hän siirtyi 17-vuotiaana Lotta Svärd -järjestön jäseneksi Lotta-lupauksen myötä, joka annettiin Tuusulan kirkossa juhlallisin menoin. Salme paneutui tehtäviinsä toden teolla, varsinkin kun vuonna 1939 koulut suljettiin. Jo ennen sodan syttymistä, yleisen harjoituksen aikana, toimi Salme esikunnan palveluksessa emäntien juoksutyttönä ja apulaisena. Nuoret tytöt auttoivat muonittamisessa ja muissa käytännön töissä. Iltaisin puuhasteltiin kanttiinissa ja autettiin tiskaamisessa.

Sodan sytyttyä jatkoi Salme lottatehtäviään ja talvisodan aikana hän toimi Keravalla muonituslottana ja Savion kumitehtaalla tehden kaasunaamariläppiä. Lisäksi nuoret tekivät paloletkuja ja puolasivat puolauskoneella paloletkujen päälle päällystettä. Työ tehtiin iltaisin kello neljästä kymmeneen, mutta sitä oli mahdollista jatkaa puoleen yöhön kotiväen virallisella erityisluvalla. Reilun kolmen kilometri työmatka taittui kävellen ja varsinkin öisin pystyi sota-aikana kävelemään pelkäämättä. Tämä puolustusvoimien palveluksessa tehty sotatarviketeollisuuden työ toi Salmelle Talvisodan muistomitalin.

Jatkosodan aikana Salme suoritti lottien kaksiviikkoisen lääkintäkurssin Orimattilan suojeluskuntatalolla, mikä jätti jälkeensä pysyvän mielenkiinnon alaa kohtaan. Hämeenlinnan Tipulassa Salme kouluttautui myös ilmavalvontaan, josta suoriutuminen edellytti lentokoneiden tyyppien ulkoa opettelua. Jatkosodassa Salme toimi vastaavana Keravan ilmasuojelukeskuksessa, jossa koulutettiin päivystäjiä. Vuorotyötä tehtiin ympäri vuorokauden ja hälytysten antaminen, ilmasuojelun valvonta sekä raportointi kuuluivat tehtäviin.

Sota-aika oli raskas; koulutovereiden kaatuminen rintamalla aiheutti tuskaa ja myös Salmen molemmat veljet sekä aviomies haavoittuivat sodissa. Kuitenkaan tunteille ei ollut sijaa, eikä aikaa huolehtia ja surra. Pakko oli vain kestää, sopeutua ja jatkaa. Sota toi pakon oman valinnan tilalle.

Vuonna 1943 suomalaisten valloitettua Petroskoin takaisin, lähti Salme kesäkuussa Äänislinnaan kirjoittamaan venäläisille oleskelulupia ja vietti siellä kolme kuukautta eri esikunnassa toimivan siskonsa kanssa. Tästä ajasta päällimmäisenä on jäänyt mieleen kurjat olot ja nälkää näkevä kansa. Salmen ja hänen siskonsa asumuksena toiminut kolmikerroksinen ”Impilinna” oli alkeellinen ja täynnä lutikoita, joista ei päässyt eroon edes sänkyjä polttamalla. Myös sotilaiden elämäntavoissa oli Salmen mielestä parantamisen varaa. Heidän huonosta käytöksestään harmistuneena Salmi kirjoitti sulhaselleen kirjeitä, jotka kuitenkin joutuivat sotasensuuriin.

Suomeen palattuaan Salme palasi takaisin ilmasuojelukeskukseen ja työskenteli siellä, kunnes esikoinen syntyi. Sodan päätyttyä Salme hoiti kotia, lapsia ja perhettä. Vuosina 1944, 1947, 1950, 1953 ja 1961 syntyivät lapset, joiden välissä Salme työskenteli Keravan puuteollisuudessa ja Kellokosken tehdas Oy:ssä aikatutkijana, eli kellokallena tutkien työvaiheiden kestoa.

Kaikista vaikeista ajoista huolimatta, on Salmella sota-ajasta hyviäkin muistoja: erityisesti marssi lottien kanssa ja jumalanpalvelukset.

”Muistan kun Lottien kanssa marssittiin suojeluskunnan jäljessä Keravalta Tuusulan kirkkoon. Erityisesti torvisoittokunta ja marssi jäivät mieleen. Joka sunnuntai tultiin kävellen Tuusulan kirkkoon jumalanpalvelukseen. Keravalta asti käytiin aina Tuusulan kirkossa. Lapset kävivät siellä yksin, ei äiti ehtinyt kirkkoon, kun piti hoitaa kotia.”

Kuitenkaan sodan muistelu ei ole Salmen tapa selvitä. Hänen tapanaan ei ole velloa vanhoissa, vaan katsoa eteenpäin ja unohtaa vaikeat ajat. Salme halusi tarinallaan antaa ihmisille ja jälkipolville mahdollisuuden suhtautua elämäänsä uudella tapaa, nähdä elämän pieniä merkityksiä ja olla kiitollinen, kun kaikki on hyvin.