Haarjärvi, Anna-Liisa (Ansa)

Anna-Liisa (Ansa) Haarjärvi syntyi 01.03.1919 Jyväskylässä.

Keväällä 1939 Ansa avioitui Toivo Haarjärven (s.17.07.1914, Kisko) kanssa ja he perustivat yhteisen kodin Outokumpuun, jossa Toivolla oli työpaikka Outokumpu Oy:n Kaivoksen konttorissa. Ansa oli toiminut ennen avioliittoa Jyväskylän Valtion Kivääritehtaan konttorissa toimistotehtävissä. Myöhemmin talvisodan sytyttyä marraskuussa 1939 ja Toivon lähdettyä sotaan, Ansa siirtyi Outokummusta sotaa pakoon äitinsä ja sisarustensa luo Jyväskylään. Ansa pääsi töihin Jyväskylän Valtion Kivääritehtaan konttoriin.

Talvisodan alussa Ansa toimi aktiivisesti vapaaehtoistyössä ompelijana sodan hyväksi. Työtehtävien lisäksi hän liittyi tehtaan kerhoon, jossa vapaa-ajalla kudottiin sukkia ja ommeltiin lämpimiä alusvaatteita hätääkärsiville reserviläisten perheille Kuusamoon ja Kainuuseen sekä rintamalla toimiville sotilaille. Suomen rajalta evakuoitiin Jyväskylään väestöä ja hän oli toisten työntekijöiden kanssa mukana jakamassa heille voileipiä rautatieasemalla. Jyväskylän pommitusten takia tammikuussa 1940 Jyväskylästä evakuoitiin ihmisiä pois ja myös Ansan omaiset evakuoitiin lähikuntaan. Ansa jäi Jyväskylään ja sai majapaikan noin kolmen kilometrin päähän kaupungista, jotta ilmahälytysten tullessa pääsisi nopeasti turvaan. Miehelleen hän lähetti säännöllisesti paketteja, joissa oli muun muassa lämpimiä vaatteita, makeisia sekä särkylääkkeitä nivelkipuihin. Sodan jatkuessa sodasta häviämisen pelossa Ansa hankki itselleen oman aseen helmikuussa 1940. Pitkän miettimisen jälkeen Ansa rohkaistui matkustamaan Jyväskylästä takaisin yhteiseen kotiin Outokumpuun, jossa hän sai Outokumpu Oy:n Kaivoksen konttorista toimistotyötä. Sodan läheisyys, pommitukset ja niiden tuoma pelko selviytymisestä johti siihen, että hän siirtyi pois omasta kodista naapurissa asuvan sotalesken luo, jolloin he saivat turvaa toisistaan.

Outokummussa lähellä rajaa sodan läheisyys konkretisoitui entisestään ja sen myötä epävarmuus ja ahdistuneisuus lisääntyivät. Ansa liittyi maaliskuussa 1940 Lottajärjestöön, koska hän halusi olla mukana auttamassa. Etenkin pommitusten vuoksi tarvittiin seudulla paljon apua, esimerkiksi kahvituksen järjestämiseen kahdentoista oman pitäjän pojan sankarihautajaisiin. Kultakeräys aseisiin oli meneillään ja Ansa luovutti siihen korvakorunsa. Toisen vihkisormuksen hinnan hän maksoi rahana lentokonerahastoon. Suuri huoli kaiken muun lisäksi tuli siitä, että aviomiehen sydän alkoi reistailla sodan rasituksista. Hän kannusti Toivoa ilmoittamaan tuntemuksistaan päästäkseen tutkimuksiin ja saamaan hoitoa.

Jatkosodan aikana heinä-elokuussa 1941 Ansa osallistui aktiivisesti lottatoimintaan. Hänen tehtävänsä oli toimia vakituisena puhelinpäivystäjänä is-keskuksessa sekä päivä- että yövuoroissa. Toimiminen is-keskuksessa helpotti pahinta pelkoa ja ikävää. Toivo lomautettiin elokuussa 1941 Outokumpu Oy:n käyttöön ja yhteinen perhe-elämä sai jatkua aina 1942 asti.

Ansan ja Toivon kirjeenvaihto jatkui sotavuosina 1942-1944. Toivon toiminta sodan aikana muuttui, kun hänet siirrettiin sydänvian vuoksi B1-luokkaan ja huoltopäälliköksi pois rintamalta. Ansa auttoi häntä kestämään kuntoisuusluokan alennuksen ja pyrki näkemään siinä hyviäkin puolia.

Ansan tilanne muuttui Lotta toiminnan osalta hänen odottaessa esikoistaan vuonna 1942. Ajatukset ja arjen toimet keskittyivät lapsen syntymän jälkeiseen ruokavarastojen hankkimiseen. Vauvan synnyttyä oman pihan antimet eivät enää riittäneet ja huoli ruuan saannista lisääntyi. Ansa sai kuitenkin tarvikkeita Toivon lapsuuden perheen tilalta Uudeltamaalta. Sodankäynti jatkui ja Ansa osallistui lottatoimintaan vielä kahden kuukauden ajan saatuaan hoitajan nyt ½ vuotiaalle lapselleen. Lottatyöstä saatu palkka houkutteli Ansaa ottamaan työn vastaan. Hän toimi kanslia-apulaisena ja koki tehtävän hoitamisen hyvin työlääksi ja kiireiseksi. Hän muun muassa lähetti paketteja eri kenttäpostikonttoreihin. Ilmapiirin Ansa koki käskyttäväksi. Hän oli pahoillaan esim. siitä, että hän ei saanut osakseen kuljetusta mieluisan tehtävän hoitamiseen Lottien lippuvartioon, vaan joutui kävelemään pitkän matkan. Kahden kuukauden jälkeen Ansa lopetti liiallisen työmäärän vuoksi Lotta toiminnan 1943. Hän keskittyi Outokumpu Oy:n Kaivoksen konttorin toimistotöihin, ruuan hankintaan ja miehensä henkiseen tukemiseen.

Kesällä 1944 Outokummussa yleinen ilmapiiri kiristyi. Monenlaisia huolestuttavia huhuja alkoi kulkea. Ansa seurasi radiosta tarkoin uutisia ja keskusteluja sodankäynnin kiihtymisestä kotirintamalla ja Euroopassa.  Elämä Outokummussa alkoi käydä vaaralliseksi rintaman siirryttyä lähemmäksi. Väestön evakuoinnit lisääntyivät, linnoitustöiden tekoa kiireellä lisättiin ja monenlaiset huhut alkoivat liikkua. Ansa korosti kirjeissään Toivolle sitä, että ”sinun täytyy kirjoittaa tosiasioitten mukaan. Älä vaan koskaan kirjoita minulle muunnettua totuutta hyvässäkään tarkoituksessa”. Ansa koki elämänsä hyvin turvattomaksi, jopa epätoivoiseksi, mistä hän kirjoitti: ”elämä on kuin painajaisunta, josta ei ole mitään heräämistä”. Kirjeissä tulee esiin Ansan ja Toivon yhteisiä kiitos- ja hyvästijättötoivotuksia toisilleen siltä varalta, että vihollinen pääsee Outokumpuun saakka. Kirjeissä he etsivät lapsen tulevaisuuden kannalta turvaavia ratkaisuja. Myös lapsen Ruotsiin lähettämistä, josta he kuitenkin luopuivat. Ansa kirjoitti, että ”olen saanut jonkinlaisen rauhan päätöksestäni, että lasta en millään ehdolla jätä ryssien käsiin. Tämä tuntuu hirveältä, mutta se on ainoa keino sitten enää jos…”. Kuitenkin Ansa tuo esiin kirjeissään vahvan toiveensa siitä, että ihme tapahtuisi eikä sellaista tilannetta tulisi.

Ansa osallistui ensimmäisen kerran sankarihautajaisiin, jossa kuuli entistä huolestuttavimpia tietoja todellisesta tilanteesta. Rintamalla menehtyneen sotilaan joukko-osaston sotilas kertoi siitä, kuinka ”kovat paikat hyökkäyksen pysäyttämisessä oli ollut sekä siitä, että lähikuukausina täytyisi tulla ratkaisun, sillä sellaista pommitusta ja tykistötulta ei kauempaa kestä mikään”. Ilmavaroitusten myötä ilmoitettiin, että kymmenkunta desanttia oli pudotettu lähiseudulle ja kolme desanttia olisi jo saatu kiinni. Taisteluiden lähestyessä kohti Outokumpua joutuivat kaikki lotat vuorollaan vartioon torniin tavoitteenaan saada loputkin desantit kiinni. Ansa oli vartiossa joka kolmas ilta, mutta myöhemmin hän joutui tekemään vartiovuoroja myös yöllä. Alkusyksystä yleinen mieliala kiihtyi entisestään ja Ansa kirjoitti: ”eikä kukaan tiedä mitään ja kaikki kuulevat toinen toistaan hirveämpiä huhuja”. Sota loppui syyskuussa 1944 ja Toivo kotiutettiin lokakuussa 1944.

Sotavuosina 1942-1944 Ansa kannusti Toivoa aloittamaan opinnot paremman tulevaisuuden takaamiseksi sodan jälkeen. Opiskelua tukeakseen hän hankki ja lähetti opintoihin liittyviä kirjoja. Saatuaan kauppatieteen opinnot valmiiksi 1944 Toivo haki ja tuli valituksi Poriin Outokumpu Oy:n Metallitehtaan konttoriin. Niin perhe muutti sitten Poriin.

Sodan jälkeen Ansa toimi kotiäitinä koko loppuelämänsä hoitaen kodin ja lapset tunnollisesti. Hän hoiti lapsiaan rakkaudella ja paneutuen.

Ansa Haarjärvi kuoli 12.09.1982 ja hänet on haudattu sukuhautaan Jyväskylään.

Hänen aviomiehensä Toivo Haarjärvi kuoli 09.03.1995.