Hiirla, Pirkko

Pirkko Hiirla syntyi 28.9.1924 Helsingissä.

Hänen isänsä toimi suuressa liikeyrityksessä johtajana. Lottajärjestöön Hiirla liittyi syksyllä 1942 – samaan lottapiiriin, johon hänen äitinsäkin kuului. Talvella 1943 hän suoritti Apollon yhteiskoulussa Helsingissä lottien viestintäkurssin iltakurssina. Samana keväänä hän pääsi ylioppilaaksi Tyttönormaalilyseosta. Kesän hän oli komennuksella muonituslottana ilmavoimien esikunnassa vanhalla kadettikoululla Helsingin Munkkiniemessä.

Syksyllä hän aloitti opinnot Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Kesäkuun alussa 1944 hän sai komennuksen. Komennuspapereissa ei mainittu mitään lottatyön laadusta. Tiettynä päivänä oli vain ilmoittauduttava Stadionilla Helsingissä. Selvisi, että määränpää oli Degerö (nyk. Helsingin Laajasalo). Siellä alkoi koulutus valonheitinlotaksi.

Koulutuksen jälkeen hänet sijoitettiin Ilmatorjuntarykmentti 1:n valonheitinyksikköön Mankkaalle (länteen Helsingistä). Palvelua kesti 30.9.1944 saakka. Hän siis toimi rintamalottana (ilmatorjunnan sijoitusalueen olivat sotatoimialuetta) runsaan kesäkuukauden vuonna 1944.

Sodan loputtua hän jatkoi opiskeluaan Helsingin yliopistossa ja suoritti medikofiilitutkinnon keväällä 1946. Tämän jälkeen hän meni pankkivirkailijaksi Suomen Maatalous-Osake-Pankkiin. Vuoden 1950 hän oli Skotlannissa kieltä opiskelemassa. Palattuaan kotimaahan hän meni kirjeenvaihtajaksi Kirjapainotarvike Oy:öön. Vuonna 1954 hän siirtyi Aero Oy:öön (myöh. Finnair) eläkeasiainhoitajaksi ja toimi siellä eläkkeelle siirtymiseensä 1984 saakka.

1.1.1960 Pirkko Hiirla liittyi Sotilaskotiyhdistykseen, jossa hän oli toiminut aktiivisesti. Hän oli myös Helsingin Ilmatorjuntarykmentin killan jäsen. Sotilaskotiyhdistys on myöntänyt Pirkko Hiirlalle pronssisen ansiomerkin ja Helsingin Ilmatorjuntarykmentti vuonna 1989 ilmatorjuntaristin. Maanpuolustuskiltojen Liitto on myöntänyt hänelle pronssisen kiltaristin vuonna 1991.

Pirkko Hiirla kuoli 3.12.2006 ja hänet on haudattu Malmin hautausmaalle.

Lähde: Rautio, May-Bee: Opi rakastamaan maatasi ja kansaasi – Rintamalottien elämää.