Janhunen, Elina

Elina Janhunen syntyi Viipurin Ravansaarella vuonna 1927.

Hän liittyi Viipurin piirin Uuraan paikallisosaston pikkulottiin v. 1937. Kerran viikossa pikkulotat kokoontuivat käsityöiltaan Ravansaaren suojeluskuntatalolle. Lähellä sijaitsevassa Hietsaaressa pidettiin kesäleiri v. 1939. Sen rantaan oli hinattu kaksi kattoproomua, joista toisessa yövyttiin ja toisessa ruokailtiin. Uuraan yhteiskoulun opettajat kävivät luennoimassa pikkulotille.

Talvisodan jälkeen Elinan perheen kotipaikaksi tuli Hamina. Siellä toimintaansa jatkoi Koivistolta Haminaan siirtynyt Koiviston yhteiskoulu, jonka opettajat olivat kaikki lottia. Ruotsin opettaja Kerttu Laurikainen kutsui evakkopikkulotat kotiinsa, jossa he harjoittelivat ohjelmaa erilaisiin juhlatilaisuuksiin. He esiintyivät muun muassa Haminan varuskunnassa. Koulun rehtori Hilda Myyryläinen toimi Lotta Svärdin keskusjohtokunnan viestipäällikkönä. Hänen ansiostaan Elina pääsi viestikurssille ja lottakomennukselle jo pikkulottana.

Talvet Elina kävi koulua ja muun ajan hän oli lottakomennuksella. Sota-aikana koulutyö alkoi ja päättyi joka vuosi eri aikaan sen hetkisestä sotatilanteeesta johtuen. Kahtena ensimmäisenä jatkosodan vuonna Elina oli ilmavalvonnassa. Tähystystorni sijaitsi metsässä, jonne oli matkaa pari kilometriä. Ilmavalvonta oli ympärivuorokautista työtä. Kun tornin läheisyydessä myöhäissyksyllä tavattiin desantti, siirrettiin ilmavalvonta Haminan keskipisteeseen Raatihuoneen torniin. Vaaran uhatessa siellä ei ollut lotilla mitään suojautumismahdollisuutta. Kerran kun viholliskoneita lensi tornin yli konekiväärillä ampuen, joita oma ilmatorjunta tulitti, sirpaleet ropisivat Raatihuoneen peltikatolle ja upposivat tornin puulattiaan muutaman sentin päähän lotista.

Kolmantena sotakesänä Elina oli Itä-Suomenlahden Rannikkoprikaatin esikunnassa viestikeskuksessa. Elina Janhunen otti siellä puhelimella vastaan rintamalta tulleita salakielisanomia ja avasi ne selkokielelle. Samanlaista työtä hän teki myös viimeisenä sotakesänä laivaston esikunnassa.

Sota päättyi 4.9.1944, mutta 15.9.1944 oli vielä vajaan puolen vuorokauden mittainen Suursaaren sota, kun saksalaiset yrittivät vallata kyseisen saaren. Tuolloin laivoilta ja saarilta tuli sanomia solkenaan. Janhusen apuna oli muuan sotilas, joka vei hänen avaamansa sanomat välittömästi viestikomentajalle.

Kun Elinan 12-tuntinen työvuoro päättyi ja hän oli poistumassa viestikeskuksesta, tuo sotilas hyökkäsi takaapäin hänen kimppuunsa ja kuristi häntä kurkusta niin lujasti, ettei hän pystynyt hengittämään. Onneksi joku upseeri tuli huoneeseen, jolloin kuristaja hellitti otteensa ja lensi päistikkaa vastakkaiselle seinustalle. Janhunen huusi apua, mutta ääntä ei tullut lainkaan, henkitorvi oli mennyt lyttyyn. Viimeisillä voimillaan hän karjaisi ”Hullu!”. Se auttoi ja hän pystyi taas hengittämään. Tuosta tapahtumasta jäi Janhuselle vuosien mittainen painajainen. Hän joutui yhtäkkiä voimakkaan ahdistuksen valtaan ja tuntui kuin hyökyaalto kaatuisi hänen päällen. Tuolloin Elinan mieleen tuli virsi, jota hän alkoi laulaa, kotona ääneen ja muualla äänettömästi. Elina kertoo virsien olleen hänen pelastuksensa.

Sodan jälkeen Elina Janhunen jatkoi koulukäyntiä lukiossa.