Jantunen, Irja

Irja (o.s. Aaltonen) Jantunen syntyi Karjaalla 1918.

Irjan perhe muutti 1920-luvulla Seinäjoelle. Irja kirjoitti ylioppilaaksi Seinäjoen yhteiskoulusta 1941. Tuolloin järjestettiin talvisodan ensimmäiset ylioppilaskirjoitukset. Irja pääsi Helsingin yliopistoon opiskelemaan farmaseutiksi.

Uusi ylioppilas joutui kesäkuussa 1941 lottana sotatoimiin mukaan Karjalan kannakselle 19. Divisioonaan sekä 28. Viestipataljoonaan puhelinkeskukseen. Irja palveli keskuksissa tammikuuhun 1942 saakka, jolloin asemasotavaihe alkoi.

Irja aloitti farmaseutin opinnot Helsingin yliopiston farmasian laitoksella, joka oli ensimmäinen sodan jälkeen avattu yliopiston laitoksista. Ennen opintojen alkua hän oli vuoden apteekkioppilaana Kivijärven apteekissa. Farmaseutiksi hän valmistui 1945. Irja työskenteli aluksi Ruokolahden apteekissa ja muutti sitten kotiseudulleen Seinäjoelle.

Uusi työpaikka oli Seinäjoen Uusi Apteekki, jossa hän oli 10 vuotta farmaseuttina. Siihen aikaan apteekeissa myös valmistettiin lääkkeitä. Seinäjoelle perustettiin Oriolan toimipiste, jonne Irja siirtyi puhelinmyyjäksi. Tästä työstä hän jäi eläkkeelle. Tuo aika oli nopean kehityksen aikaa, tuli uusia lääkkeitä ja uusia työmenetelmiä. Irja oli varsin innostunut käyttämään uusia työmenetelmiä ja ATK:ta työssään. Vuosien käsikirjoittamisen jälkeen tuli tietokone, josta tilatut lääkkeet tulivat nopeasti tilauslistaksi, varastoon toimitettavaksi.

Irjan harrastuksia oli posliinimaalaus, käsityöt ja puutarhanhoito, joita hän harrasti yhdessä sisarensa Toini Aaltosen kanssa.

Irja Jantunen menehtyi 6.6.2008.