Lappi, Eeva

Eeva Lyydia Lappi syntyi 6.12.1909 Rautalammella, Kerkonkoskella. Pian Eevan syntymän jälkeen perhe muutti Kuusankosken Voikkaalle, jonne Isä Juho Lappi perusti suutarin verstaan ja kenkäliikkeen.

Kuusihenkisen perheen kaikki sisarukset toimivat maanpuolustustehtävissä. Eevan veli Lauri otti osaa vuoden 1918 taisteluihin, ja myöhempien sotien aikana hän oli armeijan palveluksessa lääkärinä. Martta-sisko toimi muonittajana Voikkaalla ja pikkusisko Kirsti toimi erilaisissa viesti ym. tehtävissä. Vanhin sisar Esteri Ampiala toimi lottana erilaisissa oman pitäjän kotirintamatehtävissä keräten mm. tietoja evakoiden asuttamisesta, työvelvollisten kirjaamisesta jne. Eeva liittyi Lotta Svärd -järjestöön 1930-luvulla. Hän toimi erilaisissa tehtävissä Voikkaalla ja aloitti viestilotta-koulutuksen, mutta komennus Äänislinnassa tuntui viestikeskusta jännittävämmältä, joten Eeva ilmoittautui sinne.

Eeva kirjoitti vuoden 1941 lottakomennukselta omaisilleen ja läheisilleen useasti ja toivoi kovasti myös paluupostia kirjoittaen, että se toi niin hyvän mielen, että tuntui kuin joulu olisi tullut. Vaikka alkuun Eeva ei saanut kirjeilleen vastausta, ja oli Eeva valmistautunut jopa yksipuoleiseen kirjeenvaihtoon, alkoi kirjeitä onneksi saapumaan, vaikka sensuuri oli alati huolena. Kirjeiden lisäksi yksinkertaiset asiat ilahduttivat, kuten se harvinainen kahvi ja pulla ”Mitä muuta voisi sotaplikka toivoa”, kirjoitti Eeva.

Äänislinnassa Eevan aika kului töitä tehden, talojen siivouksen parissa, vaikka välillä muonitustilaisuuksia tuli myös eteen. Työssä lotat olivat klo 7-16 ja klo 18 jälkeen ei saanut enää liikkua kadulla, mutta ei sitä illalla ollutkaan väliä muusta kuin sängystä. Otti työ sen verran voimille. Suurin osa kaupunkia oli raunioina, vaikka jotain oli sentään säästynyt. Eevan kertoman mukaan rintama oli melko lähellä heidän ensimmäistä majoituspaikkaansa, jonne tykin jyske kuului, vaikka se ei vielä, ainakaan alkuun, pelottanut. Paikka järvineen oli kaunis, varsinkin kuutamolla. Toisaalta Eevaa masensi katsella sodan jälkiä ja paikoilleen lojumaan jätettyjä ruumiita. Kylmää juomavettä ei saanut, sillä vesijohdot olivat poikki ja Äänisenjärvi oli ainoa vesi- ja pesupaikka. Eeva kirjoitti myös, että nälkä hänellä oli ja ruokahalu valtava.

Huolta Eevalle ja lottatovereille aiheutti muun muassa se, että majoituspaikan naapurissa asui mielisairaita, jotka oli jätetty ilman hoitoa ja vartijoita. Vaaratilanteita myös aiheutui ja joskus karanneita väkivaltaisia potilaita jopa ammuttiin. Upseerit saattoivat onneksi lottia turvallisesti majoituspaikalle ja takaisin. Myös varustetilanne erityisesti vaatetuksen suhteen aiheutti Eevalle mielipahaa, sillä lottia ei aina tunnistettu lotiksi, tai edes suomalaisiksi. Pojat saattoivat kysyä kadulla, ”puhuuko neiti suomea?”, mikä suretti Eevaa.

Kun lähdön hetki koitti Äänislinnasta, olisi Eeva mielellään jäänyt hieman pitemmäksikin aikaa, mutta velvollisuudet kotona kummittelivat mielessä. Hän kuitenkin suunnitteli mahdollista paluumatkaa ja ajatteli jopa perustaa T:mi J. Lapille sivuliikkeen kaupunkiin. Sodasta Eevalla oli sanottavana viimeisissä kirjeissään seuraavaa: ”Voi, kun tämä sota loppuisi!” Äänislinnaan ei Eeva enää palannut.

Sotien jälkeen Eeva jatkoi sisarensa Martan kanssa isänsä perustaman Tmi J. Lapin kenkäliikettä Voikkaalla ja Kuusankoskella. Hän jatkoi kauppiaana aivan viimeisiin kuukausiinsa saakka, jolloin Eeva oli jo yli 90-vuotias.

Eeva kuoli 17.12.2001 Kuusankoskella.