Lehtinen, Hilkka

Hilkka Lehtinen (o.s. Lumme) syntyi  25.6.1923 Hämeenkyrössä

Hilkka Lehtinen liittyi pikkulottiin 1933 Suodenniemellä. Hän kirjoitti lotille tervehdys- ja kiitospuheen, jota esitti useissa juhlissa Lavajärvellä ja Suodenniemellä. Hilkka siirtyi lotaksi Suodenniemen paikallisosastoon vuonna 1940.

Aluksi Hilkka toimi liikeapulaisena ja välirauhan aikana hän oli mukana monenlaisessa työssä esim. muonituksissa. Vuonna 1941 hän kävi lääkintälottakurssin, josta sai kurssimerkin (valkoisen emaliristin) lottapukuun kiinnitettäväksi. Hilkka oli ottamassa vastaan ja hoitamassa evakkoperheitä lapsista vanhuksiin.

Sodan jälkeen Hilkka työskenteli myyjänä. Hän avioitui ja sai kaksi lasta, mutta jatkoi työelämässä. Hilkka liittyi 1993 Tampereen seudun Lotta Svärd Perinneyhdistykseen.

Hilkka Lehtinen nukkui pois 4.10.2017.