Lotta Svärd Säätiö

Sodan jälkeistä huoltotyötä suunnitellaan

Lottajärjestö oli naisten vapaaehtoinen aseeton maanpuolustusjärjestö, joka toimi vuosina 1921-1944. Sotavuosien aikana lotat toimivat lukuisissa erityyppisissä maanpuolustusta tukevissa toimissa sekä huoltotehtävissä. Jo jatkosodan aikana Lottajärjestössä ymmärrettiin, että paluu rauhan aikaiseen yhteiskuntaan tulisi olemaan pitkä prosessi, eikä erilaisten huoltotehtävien määrä suinkaan tulisi vähenemään sodan päättymisen jälkeen.

Sa-kuva: Lotat ovat järjestäneet yhteisruokailun Tiutisten kodittomiksi jääneille asukkaille

Sodan vielä jatkuessa vuonna 1943 Lottajärjestön Helsinki XI paikallisosasto lahjoitti Lottajärjestön keskusjohtokunnalle 50 000 mk pohjaksi rahastolle, jonka avulla voitaisiin auttaa sodan aikana henkisesti tai fyysisesti sairastuneita lottia. Keskusjohtokunta asetti kolmihenkisen toimikunnan perustamaan rahastoa. Toimikuntaan kuului Lottajärjestön johtohenkilöistä Fanni Luukkonen, Maja Genetz ja Irma Turunen, asiantuntija-apua pyydettiin oikeusministeriön tuomarilta Erik Castrenilta. Keskustelujen lopputuloksena päädyttiin perustamaan säätiö.

Sa-kuva: Lottajohtajatar Fanni Luukkonen

Lokakuussa 1944 Lottajärjestön keskusjohtokunta esitti hallitusneuvos Urho Miettisen ja lottatoimikunnan ehdotuksen Suomen Naisten Huoltorahaston eli Huoltosäätiön säännöiksi. Jo samassa kuussa Lottajärjestön piirikokouksessa päätettiin yksimielisesti perustaa Suomen Naisten Huoltosäätiö. Kyseinen säätiö sääntöineen hyväksyttiin Oikeusministeriössä 30.10.1944.

Suomen Naisten Huoltosäätiön tarkoituksena oli huoltaa ja avustaa Suomen kansalaisuutta olevia, käytökseltään nuhteettomia, sodan johdosta tai sen seurauksena terveytensä, huoltajansa tai työpaikkansa menettäneitä naisia ja lapsia tai sellaisia muuten kärsimään joutuneita naisia ja lapsia, jotka ovat kristillismielisessä hengessä toimineet kotien ja isänmaan hyväksi.

Sa-kuva: Evakkotiellä 1944

Lottajärjestön lakkauttaminen

Jatkosodan päättänyt Moskovan välirauhan sopimus allekirjoitettiin 19.9.1944. Välirauhan sopimuksen 21. artiklan mukaan Suomi sitoutui hajottamaan kaikki sen alueella toimivat fascismisluontoiset poliittiset ja sotilaallisluontoiset järjestöt, jotka harjoittavat Yhdistyneille kansakunnille ja erityisesti Neuvostoliitolle vihamielistä propagandaa. Suojeluskuntia ei katsottu fascismisluontoiseksi mutta kylläkin sotilaalliseksi järjestöksi ja niinpä se päätyi lakkautettavaksi 6.11.1944.

Kuva: Lottamuseon kokoelmat / Lottajärjestön keskusjohtokunta vuonna 1944

Suojeluskuntien lakkauttamisen jälkeen alettiin Lottajärjestössä pelätä pahinta, olihan järjestö koko toimintansa ajan ollut kiinteässä yhteistyössä suojeluskuntien kanssa. Lottajärjestön keskusjohtokunta valitsi kaksoisstrategian. Se alkoi valmistautua pahimpaan mutta pyrki samalla ratkaisuihin, joilla lottajärjestö olisi voinut jatkaa toimintaansa. Lottajärjestö lakkautettiin valtioneuvoston toimesta 23.11. 1944. Järjestön huolto- ja avustustyötä jatkoi aiemmin samana syksynä perustettu Suomen Naisten Huoltosäätiö.

Mitä jälkeen jää – Lottajärjestön omaisuuden kohtalo

Suomen Naisten Huoltosäätiön huolto- ja avustustoiminta

Säätiön säännöt rekisteröitiin heti marraskuun 1944 alussa. Tämän jälkeen Lottajärjestön keskusjohtokunta lähetti tiedotteen lottapiireille, jossa kerrottiin uuden säätiön perustamisesta. Samalla ilmoitettiin, että säätiö ottaa vastaan ”kaikenlaatuisia lahjoituksia, jotka eivät ole ristiriidassa säätiön sääntöjen kanssa.

Lyhyen ajan sisällä Suomen Naisten Huoltosäätiö sai lottapiireiltä ja paikallisosastoilta huomattavan määrän lahjoituksia; rahaa, pankkitalletuksia, arvopapereita, irtaimistoa, kiinteistöjä ja maa-alueita. Arvopapereista mainittakoon Suomen Valtion oblikaatiot, asunto-osakkeet, pankki- ja teollisuusosakkeet, velkakirjat ja saatavat.

Asiakirja: Lottamuseon kokoelmat / Lottajärjestön Janakkalan paikallisosaston lahjoituskirja

Suomen Naisten Huoltosäätiön huoltotoiminta kohdistui pääasiassa henkilökohtaiseen avustustoimintaan, toipilaskotitoimintaan ja alkuvuosina myös pienten lasten päiväkoti- ja lastentarhatoimintaan. Avustuksia myönnettiin siirtolaisille, sotaleskille, kaatuneiden omaisille ja sotaorvoille ja ne oli kohdennettu sairaalahoitoon, lääkärinpalkkioihin, lääkkeisiin, maksusitoumuksiin eri sairaaloihin ja kuntoutuslaitoksiin sekä hoitotoimenpiteiden aiheuttamiin matkakuluihin.

Sa-kuva: Sankarihautaus Lappeenrannassa

Toiminnan periaatteena oli taata varattomalle avustuksen hakijalle mahdollisimman hyvä hoito. Tarpeen vaatiessa järjestää alan erikoislääkärin tutkimus ja kustantaa lääkärinlausunnon edellyttämät hoidot, mikäli tällä tavoin oli mahdollista saada potilas kuntoon tai ainakin osittain työkykyiseksi. Sen sijaan tapauksissa, joissa avustuksen hakija oli parantumattomasti sairas, säätiön hallitus ohjasi potilaan kunnallisen huoltotoiminnan piiriin tai anomaan eläkettä. Alkuvuosina Suomen Naisten Huoltosäätiö myönsi apurahoja erillisiin ammattiopintoihin. Henkilökohtaisia avustuksia myönnettiin myös invalideille, invalidien vaimoille ja -leskille ja sotaveteraaneille.

Asiakirja: Lottamuseon kokoelmat / Avustuspäätös

Suomen Naisten Huoltosäätiön toipilaskodit ja lasten päiväkoti

Sorjan toipilaskoti Karkun pitäjässä aloitti toimintansa vuonna 1945. Se oli tarkoitettu levon ja virkistyksen tarpeessa oleville vähävaraisille ja varattomille henkilöille. Toipilaskotiin voitiin sijoittaa kerrallaan 25-30 toipilasta, etupäässä he olivat sodasta palaavia lottia. Noin puolet Sorjan toipilaista oli tuberkuloottisia. Vuonna 1952 Sorja myytiin Tampereen kaupungille. Tuusulassa Syvärannan tilalla sijaitseva Ruotsin Maja toimi niin ikään toipilaskotina.

Tutustu Ruotsin Majan historiaan tästä

Helsingissä (Toinen Linja 14) toimi vuosina 1945-1946 Suomen Naisten Huoltosäätiön omistama lasten päiväkoti. Lapsia päiväkodissa oli 30-49 riippuen kuukaudesta. Lapset olivat enimmäkseen työläisperheistä, joissa molemmat vanhemmat kävivät kodin ulkopuolella ansiotyössä. Päiväkoti luovutettiin joulukuussa 1946 Sotainvalidien Veljesliitolle.

Mannerheimintie 93

Kuva: Lottamuseo / Mannerheimintie 93 ulkokuva

Suomen Naisten Huoltosäätiölle lahjoituksina tulleista kiinteistöistä ja maa-alueista osa myytiin sotien jälkeen, sillä säätiö tarvitsi varoja toteuttaakseen tehtäväänsä huolto- ja avustussäätiönä. Toisaalta sotien jälkeen varsinkin Helsingin seudulla oli kova asuntopula. Suomen Naisten Huoltosäätiön hallituksen keskuudessa heräsi ajatus rakentaa Ruotsin mallin mukaan palvelutalo.

Helsingin kaupunki myi Suomen Naisten Huoltosäätiölle tontin Mannerheimintien ja Kuusitien kulmauksesta. Uuden palvelutalon suunnittelukilpailu julistettiin 18.12.1945. Kilpailun voitti arkkitehti Olli Saijonmaa nimimerkillä ”Kollektiv”. ”Kollektiv” -talolle haluttiin suomalainen nimi ja niinpä sitä ryhdyttiin kutsumaan Yhtenäistaloksi.

Kuva: Lottamuseo / Suomen Naisten Huoltosäätiön neuvotteluhuone Mannerheimintie 93:ssa. Osa neuvotteluhuoneen kalusteista on peräisin Lottajärjestön keskusjohtokunnan toimistosta

Liiketoiminta

Sodan päätyttyä Suomen valtio aloitti Pohjois-Suomen jälleenrakentamisen suunnittelun. Samaan aikaan Suomen Naisten Huoltosäätiössä kannettiin huolta sodan johdosta kotinsa menettäneiden lottien toimeentulosta. Maja Genetz ja Tellervo Hakkarainen saivat ajatuksen järjestöstä, joka ottaisi hoitaakseen jälleenrakennustyömaiden muonitukset ja työllistäisi sodasta palaavia lottia.

2.11.1944 pidettiin kokous, jossa päätettiin perustaa Työmaahuolto ry hoitamaan jälleenrakennustyömaiden muonituksia.

Vuonna 1977 Työmaahuolto Oy:n ja sen sisaryhtiöiden liikevaihto oli noin 80 miljoonaa ja työntekijöitä oli 1.800. Työmaahuolto Oy noudatti omistajatahonsa ideologiaa ja avusti vuosittain lukuisia aatteellisesti lähellä olevia järjestöjä kuten sotainvalideja ja vapaaehtoista maanpuolustustyötä tekeviä yhdistyksiä. Vuonna 1978 yritystoiminta myytiin Oy Fazer Catering Ab:lle (nyk. Fazer Food Services). Tytäryhtiöistä Suomen Naisten Huoltosäätiölle jäi Pyykkivakka Oy (nyk. Lottavakka Oy).

Tutustu tarkemmin Työmaahuollon historiaan tästä

Kuva: Lottamuseon kokoelmat / Työmaahuollon pitkäaikainen toimitusjohtaja Tellervo Hakkarainen toimi sota-aikana lottana keskusjohtokunnan rajatoimistossa

Suomen Naisten Huoltosäätiöstä Lotta Svärd Säätiöksi

Kuva: Lottamuseo / Suomen Naisten Huoltosäätiön hallitus vuonna 1993

Vuosi 1994 oli Suomen Naisten Huoltosäätiön 50-vuotisen toiminnan juhlavuosi. Merkkivuotensa kunniaksi Säätiö rakennutti Suomen lottien työn kunnioittamiseksi ja muistojen vaalimiseksi Tuusulan Syvärantaan Lottamuseon. Rakennus valmistui vuonna 1995 ja avattiin yleisölle Lotanpäivänä 12.5.1996.

Tutustu Lottamuseon vaiheisiin tästä

Vuonna 2004 Suomen Naisten Huoltosäätiö muutti nimensä Lotta Svärd Säätiöksi. Kun lotat aikoinaan perustivat säätiön, kirjoitettiin säätiön säännöt niin, että ne mahdollistavat avun lakkautetun Lottajärjestön jäsenten lisäksi myös muille kohderyhmille.

Yhteiskunnallinen huoltotyö oli aikoinaan Lottajärjestön toiminnan ytimessä ja samalla tiellä jatkaa Lotta Svärd Säätiö vielä nykyäänkin. Kuntoutus- ja avustustoiminnan lisäksi säätiö tukee vapaaehtoista maanpuolustustyötä, jonka keskiössä on arjen turvallisuus ja tekee perinnetyötä ylläpitämällä Lottamuseota. Lotta Svärd Säätiön yhteiskuntavastuun tarkoituksena on nyt ja tulevaisuudessa edistää välittämistä, antaa tukea sitä tarvitseville ja tarjota kanava hyvän tekemiselle kunnioittaen Lottajärjestön ja sen jäsenten työtä ja arvomaailmaa.

Kuva: Lottamuseo / Muistolaatan paljastus I ja II

Lotta Svärd Säätiön tarkoituksena ja tehtävänä on edelleen tänä päivänäkin Lotta Svärd hengessä huoltaa ja avustaa Suomen kansalaisuutta olevia, sodan tai kriisin johdosta tai sen seurauksista kärsimään joutuneita henkilöitä, jotka ovat kristillismielisessä hengessä toimineet kotien ja isänmaan hyväksi tai sellaisia yhteisöjä, jotka auttavat edellä mainittuja henkilöitä. Lisäksi säätiön tarkoituksena on avustaa naisten koulutustatoimintaan kriisitilanteissa sekä vaalia lottaperinteitä ja ylläpitää museo- ja näyttelytoimintaa.

Lähteet:

Irma Turunen: Suomen Naisten Huoltosäätiö 1944-1984

Irja Kleemola: Suomen Naisten Huoltosäätiö 1944-1994

Tarja Björkling-Pakarinen: Lottalupauksen jälkeen (Tuusula-Seuran Aikakirja XXVI)