TYÖMAAHUOLTO

Lottajärjestön Rajatoimistosta Työmaahuolloksi

Välirauhan sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen alkoi armeijan kotiuttaminen ja samalla Lottajärjestön sodanaikaisen muonitusorganisaation purkaminen. Työ Lottajärjestössä jatkui kuitenkin kiireisenä. Marraskuun alussa 1944 perustettiin Työmaahuolto ry (vuodesta 1945 eteenpäin Työmaahuolto Oy), jonka tehtäväksi määriteltiin komennukselta vapautuvista lotista huolehtiminen ja Pohjois-Suomen jälleenrakennustyömaiden muonittaminen.

Työmaahuolto ry:n perustamiskirjan allekirjoittivat aktiivisesti lottatyössä toimineet naiset, Maja Genetz ja Tellervo Hakkarainen muiden joukossa. Samat henkilöt valittiin myös yhdistyksen johtokuntaan. Yhdistyksen toiminnan välittömän käynnistämisen mahdollistivat Lotta Svärd -keskusjohtokunnan alaiselta rajatoimistolta ja myöhemmin niin kutsutulta selvitystoimistolta hankittu muonituskalusto sekä ruoka- ja tarvikevarastot.

Lottajärjestö myikin syksyllä 1944 suuria määriä elintarvikkeita ja irtainta omaisuutta Työmaahuollolle. Kauppaan kuului muun muassa muonituskalustoa, muonavarastoja ja viihdytysvälineitä. Lisäksi Työmaahuollon omistukseen siirtyi kaksi Chervolette -merkkistä henkilöautoa. Kyseisen kaupan arvo oli nykyrahaksi muutettuna 664 000 euroa.

Kuva: Lottajärjestön rajatoimiston varasto Viipurissa

Lottajärjestön lakkauttamisen jälkeen myymättä jääneet muonavarastot ja kalusto siirtyivät selvitysmiesten haltuun. Selvitysmiehet olivat haastavan tehtävän edessä. Rajatoimiston varastoihin oli jäänyt runsaat määrät pilaantumiselle alttiita elintarvikkeita. Hävikin pienentämiseksi selvitysmiehet myivät suuret määrät elintarvikkeita Työmaahuollolle. Hieman myöhemmin Kansanhuoltoministeriö syytti selvitysmiehiä elintarvikkeiden myymisestä Työmaahuollolle liian edulliseen hintaan. Joulukuussa 1946 syytetty selvitysmies Eemeli Niemelä vastasi syytöksiin:

Selvitysmiehille oli tärkeätä voida mahdollisimman pian muuttaa rahaksi sellaista omaisuutta, joka oli pilaantumiselle altista tai jota muuten ei voitu kohtuullisin kustannuksin hoitaa. Tästä syystä neuvoteltiin useitakin kertoja Kansanhuoltoministeriössä siitä, että tavarat saataisiin myydä ilman ostolupia ja ilman että ostajilta vaadittiin kuponkeja tai pisteitä… Tavaroita ei siis ole myyty mihinkään mustaan pörssiin eikä edes sellaiselle yhdistykselle, jonka olisi voitu epäillä harjoittavan mustan pörssin kauppaa.

Korttiannoksia ja työpaikkaruokailua

Työmaahuollon alkuvuosien toimintaa määrittelivätkin voimakkaasti Kansanhuoltoministeriön määräykset ja elintarvikkeiden säännöstely. Aluksi Työmaahuolto sai ostaa elintarvikkeita armeijalta. Syksyllä 1945 Kansanhuoltoministeriö antoi määräyksen, jonka mukaan Työmaahuolto joutui suorittamaan kaikki hankinnat itse ja järjestämään ruokatarjoilun korttiannosten puitteissa ministeriön antamien määräysten mukaan.

Kuva: Lottamuseon kokoelmat / Työmaahuollon keittiö junavaunussa

Ruuan valmistus Kansanhuoltoministeriön ohjeistuksen mukaisesti rajallisista raaka-aineista, usein puutteellisissa tiloissa, vaati emänniltä suunnitelmallisuutta ja kekseliäisyyttä. Työmaahuollolla oli Helsingissä oma asiamies, joka oli valtuutettu hoitamaan asioita ja neuvottelemaan Kansanhuoltoministeriön kanssa. Hän myös laati ruokaohjeita, jotka sopivat säännöstelyn rajoituksiin.

Työmaahuollon toiminta siirtyi 1940-luvun aikana valtion alaisuudessa toimivista työpaikkaruokaloista yksityiselle sektorille. Yhtiö oli kannattavuuden suhteen uusien haasteiden edessä. 1950-luvun alussa Työmaahuollon tärkein tehtävä oli valistustyö työpaikkaruokailun puolesta. Työpaikkaruokailua markkinoitiin tuomalla esiin sen terveellisyys ja edullisuus.

Työmaahuollossa tehtiin laskelmia, joissa verrattiin eväsruoan hintaa työpaikkaruokalan tarjoaman lämpimän keittolounaan hintaan. Näiden laskelmien mukaan työpaikkaruokalassa nautittu keittolounas tuli huomattavasti edullisemmaksi työntekijälle.

Suurmuonituksia - miljoona lautasellista velliä

Yksi Työmaahuollon toimintamuodoista oli erilaisten urheilutilaisuuksien, kilpailujen ja juhlien ruokahuollon järjestäminen. Tämä työmuoto otettiin osaksi Työmaahuollon toimintaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Ensimmäinen suuri tapahtuma, jonka ruokailun Työmaahuolto järjesti, oli vuonna 1946 TUL:n liittojuhla, johon osallistui lähes 35 000 henkeä.

Erilaisten tapahtumien suurmuonituksista ammennettiin oppia kesällä 1952, kun Suomessa järjestettiin yksi maamme historian aikana eniten huomiota saaneista tapahtumista: kesäolympialaiset. Työmaahuolto neuvotteli talvella 1951 XV Olympia Helsinki ry:n kanssa ulkoruokailun järjestämisestä olympialaisissa. Neuvottelujen lopputuloksena Työmaahuollon vastuulle kisajärjestelyissä tuli Helsingin kaupungissa sijaitsevien kisapaikkojen ja yleisöä varten rakennettujen ulkoilmaravintoloiden hoito, olympiakylien muonitus sekä 47 kisakioskia.

Kuva: Lottamuseon kokoelmat / Työmaahuollon ruokapiste olympialaisissa

Helsingin olympialaisiin osallistui 69 maata. Työmaahuolto pyrki parhaansa mukaan huomioimaan jo suunnitteluvaiheessa kunkin kansalaisuuden mieltymykset ruoan suhteen. Olympiavuoden toukokuussa eri maiden urheilujoukkueille lähetettiin ehdotukset kisojen ruokatarjoilusta. Useasta vaihtoehdosta pyydettiin valitsemaan sopivin. Työmaahuollon saamat vastaukset sisälsivät paljon muutosehdotuksia ruokalistoihin ja erityistoiveita. Ranskalaiset esittivät seuraavia toiveita kisaruokailun suhteen:

”Viinit me tuomme mukanamme, mutta vettä ja olutta tarjoatte kaiketi urheilijoillemme, kun he sitä pyytävät… Pieniä leipiä, joissa on maksimimäärä kuorta… munia joskus lihan asemasta… voileipäpöytään joka päivä 200 grammaa kinkkua henkeä kohden… Kahvit, sokerit, öljyn, etikan ja muut mausteet, jotka teiltä ehkä puuttuvat, järjestämme omasta takaa…”

Kisojen aikana suosituimmaksi ruoaksi osoittautui menekin puolesta suomalaisten perinneruoka hernekeitto, jota syötiin kenttämuonituspaikoissa yhteensä 600 000 annosta. Toiseksi suosituimmaksi ruokalajiksi nousi lihakeitto, jota syötiin noin 300 000 annosta. Maitoa kisavieraat joivat noin 400 000 lasillista, ja voileipien menekki oli noin 500 000 kappaletta.

Kuva: Lottamuseon kokoelmat / Käpylän kisakylän telttaravintola

Huolellisesta ennakkosuunnittelusta huolimatta olympiakisat eivät sujuneet suunnitelmien mukaan Työmaahuollon osalta. Olympiaruokaloiden taselaskelmista käy ilmi, että kymmenestä kisaruokalasta vain kolme tuotti voittoa, ja loput seitsemän toimivat tappiolla. Kisojen alussa avatuista yhdeksästä ruokalasta pysyi toiminnassa vain kuusi kisojen loppuun saakka. Tämä johtui siitä, että kisavieraat halusivat ruokailla kaupungin keskustassa, lähellä suorituspaikkoja, joten kaupungin laitamille sijoitetuille ruokailupaikoille ei riittänyt tarpeeksi asiakkaita.

1960-luvun hintasääntely

1960-luvulla Työmaahuolto joutui tasapainottelemaan ja neuvottelemaan jatkuvasti sekä asiakkaidensa että Sosiaali- ja terveysministeriön hintaosaston kanssa, sillä voimassa oli tarkka hinnanvalvonta. 1960-luvun jälkipuolisko oli Työmaahuollolle, samoin kuin muillekin ravitsemusliikkeille, taloudellisesti haasteellista aikaa. Tämä käy ilmi myös Työmaahuollon vuoden 1966 toimintakertomuksesta:

”Hintasäännöstely sekä palkkojen ja kustannusten nousu ovat vaikuttaneet huomattavasti yhtiön toiminnan tuloksiin kuten myös alalla vallinnut kilpailu. Vapaat lauantait kesällä nostivat osaltaan palkkakustannuksia.”

Kuva: Lottamuseon kokoelmat / Tako Oy:n ruokala Tampereella

Samaan aikaan kun raaka-ainekustannukset, palkat, sosiaaliturvamaksut ja liikevaihtovero nousivat, suostui Sosiaali- ja terveysministeriön hintaosasto lukuisista anomuksista huolimatta annoksissa vain yhden tai kahden pennin hinnankorotuksiin sekä joihinkin pieniin korotuksiin esim. kahvila- ja konditoriatuotteiden osalta.

Kuva: Lottamuseon kokoelmat / Työpaikkaruokala

Työmaahuollon liiketoimintaan vaikutti voimakkaasti alkuvuodesta 1964 voimaan tullut liikeverolain muutos, jonka johdosta Työmaahuollon kaikki 110 ruokalaa määrättiin liikevaihtoveron alaisiksi. Liikevaihtoveron uudistuksen myötä merkittävä osa Työmaahuollon toiminnasta siirrettiin sen sisaryhtiölle Ravintohuollolle. Työmaahuolto myi Ravintohuollolle kaikki ne ruokalat, jotka joutuivat uuden liikevaihtoverolain mukaan maksamaan liikevaihtoveroa. Tähän ratkaisuun päädyttiin siksi, ettei verotuskäytännön erilaisuus eri ruokaloissa häiritsisi Työmaahuollon toimintaa ja vaikeuttaisi kirjanpitoa.

Ravintohuolto monessa mukana

Työmaahuollon keulakuvaksi perustettiin vuonna 1952 Helsinkiin Mannerheimintielle ensimmäisen luokan ravintola White Lady, joka siirtyi liikevaihtoverolain uudistuksen myötä Ravintohuollolle. White Lady oli suosittu tapaamis- ja tilausravintola, jossa pidettiin lounasneuvotteluja, järjestettiin erilaisia juhlia sekä kutsuttiin ystäviä ja tuttavia viettämään laatuaikaa hyvän ruuan äärellä. Ravintolan suosioon vaikutti myös kilpailutilanne, sillä Helsingissä ei ollut kovin montaa ensimmäisen luokan ravintolaa.

Kuva: Lottamuseon kokoelmat / White Lady

1960-luvulla Ravintohuolto laajensi toimintaansa matkailupalveluihin. Kun Pirkanmaalle Sastamalaan perustettiin Ellivuoren laskettelukeskus, oli Ravintohuolto laskettelukeskuksen toiminnassa alusta asti mukana. Kaikki alueen kioskit sekä kahvila-, ravintola- ja muu ruokamyynti oli yksinoikeudella Ravintohuollon hallinnassa aina vuoteen 1967 asti.

Lisäksi Ravintohuolto vuokrasi Laiva ja Matkailu Oy:ltä Sääksmäen siltojen vierestä Viidennumeron tilan tarkoituksenaan perustaa sinne matkailukeskus. Paikka oli liiketoiminnan harjoittamisen kannalta hyvä, sillä maanteitse kulkevien matkailijoiden lisäksi rantaan oli rakenteilla vesibussilaituri Hopealinjan aluksia varten. Elokuussa 1965 vietettiin uuden Viidennumeron matkailuravintolan avajaisia. Matala, maisemaan kauniisti soveltuva rakennus valmistui kolmessa kuukaudessa valmiista puuelementeistä. Ravintolasalissa oli tilaa yli sadalle ruokailijalle, ja lisäksi matkailijoiden tarpeita palveli suuri katettu terassi.

Kuva: Lottamuseon kokoelmat / Viidennumeron avajaispäivä

Kohti elintarviketeollisuutta

1970-luvun alussa Työmaahuollolla ja sen tytäryhtiöillä oli toimintaa noin kolmellakymmenellä paikkakunnalla ympäri Suomea. Toimipisteitä oli noin sata, ja niissä työskenteli yhteensä noin tuhat henkilöä. Työmaahuollon huomattavimmat toiminta-alueet olivat Helsinki ja Tampere ympäristöineen.

Jo aiemmin alkanut suuntaus käyttää keskuskeittiöltä tullutta valmista ruokaa työpaikoilla, omassa ruokalassa valmistetun sijasta, voimistui edelleen 1970-luvun alussa. Työmaahuollon johdossa oli suunniteltu ja haaveiltu jo pitkään omasta elintarvikkeiden tuotantolaitoksesta, jota ryhdyttiinkin rakentamaan Vantaan Veromiehenkylään. Uuden tuotantolaitoksen harjannostajaisia vietettiin marraskuussa 1973.

Kuva: Lottamuseon kokoelmat / Vantaan tuotantolaitos I

Vantaan tuotantolaitos oli keskuskeittiö, joka muistutti monilta osin elintarviketeollisuuden toimintaa. Tuotantolaitoksen myynti keskittyi toimipaikoille, kouluille ja muille suurtalousasiakkaille. Suurin asiakasryhmä olivat yhtiön omat toimipaikkaruokalat, joita oli Helsingin talousalueella noin 90. Suurin osa aterioista toimitettiin lämpiminä, mutta tarkoitus oli lisätä ns. kylmän linjan eines- ja pakastevalikoimaa vähitellen, jolloin jakelualuettakin olisi voitu laajentaa. Kylmä linja toimi niin, että ruoka pakastettiin ja kuljetettiin pari kertaa viikossa ruokailupaikan pakastimeen, missä tarvittava määrä lämmitettiin päivittäin.

Kuva: Lottamuseon kokoemat / Vantaan tuotantolaitos II

Yrityskauppoja

Vuonna 1976 Työmaahuollon ja Ravintohuollon kesken tehtiin jälleen kerran uusia järjestelyitä. Tällöin 12 ruokalaa siirrettiin Ravintohuollosta Työmaahuollon toiminnan piiriin, ja seuraavana vuonna päätettiin selkeyden vuoksi ottaa käyttöön yhtiöille yhteinen kattonimi Suuros-yhtiöt.

Kuva: Lottamuseon kokoelmat / Suuros-yhtiöiden mainos

Martta Mustakallio oli tullut Suuros-yhtiöihin Suomen Naisten Huoltosäätiön edustajana. Hän toimi myös Huoltosäätiön rahastonhoitajana. Mustakallio oli huolissaan siitä, että Suomen Naisten Huoltosäätiön varoja kului runsaasti Suuros-yhtiöiden tukemiseen. Häntä huoletti myös se, että varoja jäi entistä vähemmän Huoltosäätiön varsinaisen tehtävän, sodan johdosta kärsimään joutuneiden huoltamisen ja avustamisen hoitoon. Niinpä hän otti puheeksi Suuros-yhtiöiden myymisen. Neuvottelujen lopputuloksena päädyttiin yhtiöiden myyntiin.

Vuonna 1978 Suuros-yhtiöt siirtyivät Oy Fazer Ab:n omistukseen ja pian tämän jälkeen Fazer myi Vantaan tuotantolaitoksen eteenpäin Helsingin kaupungille. Fazer ei tarvinnut tuotantolaitosta, olihan sillä jo omat tehtaansa. Se halusi ainoastaan työpaikkaruokaloiden ketjun, johon kuului lähes 200 toimipistettä.

Fazer oli aloittanut henkilöstöravintolatoiminnan vain muutamaa vuotta aikaisemmin vuonna 1976 nimellä Fazer Catering. Työmaahuollon toimipisteiden kaupan myötä Fazerin ravintolatoiminta laajeni merkittävästi ja 1970-luvun lopulla yrityksessä oli yli 700 työntekijää. Vuonna 1988 Fazer Catering osti Ruotsin toiseksi suurimman henkilöstöravintolayrityksen Scandic Restaurant Ab:n. Yrityskaupan myötä Fazer Catering vaihtoi nimensä Amicaksi.  Amican toimintaa laajennettiin määrätietoisesti muun muassa yrityskaupoilla. 1990-luvun lopulla Amicalla oli yli 800 henkilöstöravintolaa ja se työllisti noin 3 500 työntekijää.

Lähteet:

Kirjallisuus

Hakkarainen, Tellervo & Huovinen, Maarit: Lotta sodassa ja rauhan työssä. Juva 1999.

Huuhka, Mirja: Työpaikkaruokailun uranuurtaja Työmaahuolto Oy 1944-1978. Suomen Naisten Huoltosäätiö 1987.

Lukkarinen, Vilho: Suomen lotat. Porvoo 1981.

Sillanpää, Merja: Happamasta makeaan – Suomalaisen ruoka- ja tapakulttuurin kehitys. Jyväskylä 1999.

Tuusula-Seuran aikakirja VII: Sirkka Holma – Syvärannan Lottakoti Rantatien kaunotar. Tuusula 1995.

Arkistoaineisto

Kertomukset Työmaahuollon toiminnasta. Lottamuseon kokoelmat.

Pöytäkirjat Työmaahuollon kokouksista. Lottamuseon kokoelmat.

Työmaahuollon kauppakirjat ja sopimukset. Lottamuseon kokoelma.

Lehdet

Helsingin Sanomat 18.7.1952

Ilta-Sanomat 14.8.1952

Lapin Kansa joulukuu 1952

Rakentaja 6.11.1952

Työmaahuolto Oy:n tiedotuksia N:o 1 vuodelta 1947 (Toim. Viiri Hakkarainen)

Työmaahuolto Oy:n tiedotuksia N:o 2 vuodelta 1946 (Toim. Viiri Hakkarainen)

Sähköiset lähteet

http://www.museosolmu.fi/solmut/kuvat/suomen-suurkisat-kesa-heinakuussa-vuonna-1947

https://fi.wikipedia.org/wiki/Amica_(lounasravintolaketju)