Malmari, Marja

Marja Malmari (o.s. Purhonen, ent. Evinen) syntyi 16.8.1921 Kuopiossa.

Hänen isänsä oli jääkärieverstiluutnantti Onni A. Purhonen. Äiti oli sairaanhoitaja, joka oli toiminut vapaussodassa rintamalla vaasalaisessa ambulanssissa. Hän kuului Lotta-Svärd yhdistykseen sen perustamisesta alkaen. Malmari liittyi vuonna 1934 pikkulottiin ja täytettyään 17 vuotta Helsingin ikämiessuojeluskunnan lottaosastoon. Ilmavalvonta- ja viestintälottakurssin hän suoritti keväällä 1939. Vuosina 1939-1940 hän kävi Helsingin kartanpiirustuskoulun.

Jo YH:n aikana Marja Malmari sai komennuksen vetämään viestintälinjoja Suomenlinnaan. Lyhyen ajan talvisodan alussa hän toimi Suomenlinnan IPAKissa. Hän halusi kuitenkin päästä ilmavalvontatorniin, joten hän anoi siirtoa. Hän saikin komennuksen Helsingin Katajanokalle Kesko Oy:n rakenteilla olevan piipun torniin. Valmis torni rakennuksineen on tänäkin päivänä nähtävissä. Hän toimi siellä tornilottana talvisodan loppuun saakka. Välittömästi talvisodan jälkeen tuli komennus Helsingissä sijaitsevan Sotasairaala I:n esikunnan viestintätehtäviin.

Kesä-heinäkuussa 1940 Marja Malmari aloitti työt Merenkulkuhallituksessa. Sieltä hän sai elokuussa komennuksen Hangon rajakomitean Suomen valtuuskuntaan. Seuraavaksi hän työskenteli Helsingissä toimivassa Linnoitustoimistossa. Liikekannallepanon aikana ennen jatkosotaa tuli komennus Sulkavalle IVAKiin, jossa hän sai säähavainto-opetusta. IVAKin mukana hän siirtyi Enson valtaamisen jälkeen Imatralle. Täältä hänen oli perheasioiden vuosi palattava Helsinkiin. Hän jatkoi työtään Linnoitustoimistossa, josta oli ollut virkavapaana lottakommenuksen ajan.  Rintamalottana Marja Purhonen oli ollut yhteensä noin kymmenen kuukautta.

Tammikuussa 1943 hän avioitui aktiiviluutnantti, hävittäjälentäjä Veikko Evisen kanssa. Tämä kaatui kesäkuussa 1944 Vitelessä Aunuksessa. Perheeseen syntynyt poika oli silloin vasta vajaan kahden kuukauden ikäinen. Keväällä 1945 Marja hakeutui töihin kauppa- ja teollisuusministeriöön.

Marja Evinen avioitui uudelleen vuonna 1947 aktiivikapteeni (sotainvalidi), lentäjä Pauli Malmarin kanssa. Ensin syntyivät kaksoispojat, joista toinen oli CP-vammainen. Tämän jälkeen syntyi vielä neljäs poika. Koska siihen aikaan ei ollut saatavissa paljonkaan tietoa lasten neurologisista sairauksista, ryhtyi Maija Malmari itse ottamaan selvää, miten voisi auttaa CP-vammaista lastaan. Hän hakeutui Invalidisäätiöllä yksityisesti toimivaan kaksivuotiseen lääkintävoimistelijaopistoon.

Valmistuttuaan Marja Malmari toimi aluksi vajaaliikkeisten lasten lastentarhan johtajattarena. Myös hänen oma poikansa oli siellä hoidossa. Arkkiatri Arvo Ylpön kutsumana hän siirtyi Lastenlinnan sairaalaan hoitamaan vastaavia tehtäviä. Marja Malmari paneutui kehittämään lasten neurofysioterapiaa. Saamiensa stipendien turvin hän hankki erikoistumista alalle lähinnä Englannista ja Tanskasta. Lastenlinnassa hän toimi 25 vuotta aina eläkkeelle lähtemiseensä 1986 saakka.

Marja Malmari liittyi vuonna 1986 Helsingin sotaveteraanit ry:n jäseneksi.

 

Lähde: Rautio, May-Bee: Opi rakastamaan maatasi ja kansaasi – Rintamalottien elämää (2001).