Narjus, Anja

Anja Narjus (o.s. Koivukoski) syntyi 7.2.1928 Perhossa.

Pikkulottakerhoon liityin jo 30-luvun puolivälissä ja muistan olleeni kauan nuorin joukosta. Olin myös perheeni kuopus. Kotimme Nurkkala sijaitsi keskellä Perhon kirkonkylää ja kirkko aivan kodin lähinaapurina. Perheen malli vei minutkin mukaan lotta-toimintaan kovin nuorena. Äitini Amanda oli lotta, samoin molemmat sisareni Inkeri ja Onerva olivat tehneet lottalupauksen. Myös minua vanhempi veljeni Eero kuului sotilaspoikiin ja myöhemmin opiskelijana hän ilmoittautui vapaaehtoisena sotaan.

Pikkulotat kokoontuivat säännöllisesti koteihimme iltapäiväkerhoon, jossa oli aina mukana johtaja. Olisikohan opettajamme ollut Linnea Puumala, joka vasta 30-luvulla aloitti alakansakoulun omassa kylässämme. Siihen asti kiertokoulu oli korvannut alakansakoulun. Kerhossa kukin vuorollaan kirjoitti ”pöytäkirjaan” eli vihkoon asiat, joita tilaisuudessa käsiteltiin ja siellä päätettiin seuraavan kokoontumisen ohjelma, johon aina kuului paljon laulua. Näitä monia ns. koululauluja laulettiin myös koulussa ja niiden kautta tallentui muistiini koko isänmaan kauneus. Se on edelleen sisälläni sanoin ja sävelin laulettuna ja sieltä hyvän hetken tullen pulpahtavat koko päiväksi soimaan nyt vuosikymmenienkin jälkeen. Pienet merkkisuoritukset eivät enää palaudu mieleeni, mutta pitkä kävelylenkki Taipaleen tienhaaraan 3kg paino repussa on edelleen muistissa.

Neljäkymmentäluku oli kiireinen. Sota oli kaukana, mutta miehet puuttuivat kylästä. Kudottiin sukkia, tumppuja ja liipasinsormikkaita, joissa etusormelle kudottiin oma osasto, mutta muuten tumppu oli perinteistä mallia. Äiti paketoi tuntemattomille sotilaille kenttäpostina aina jotain hyvääkin. Kiitoskirjeitä saapui, Inkeri ja Onerva olivat jatkuvasti kirjeenvaihdossa sekä tuttujen että tuntemattomien poikien kanssa. Lotat ohjelmoivat ympärivuorokautisen päivystyksen kirkon viereen kellotapuliin, siskot olivat siellä mukana. Taskulampun valossa oli uskallettava lähteä hautausmaan poikki ilmavalvontavuoroa suorittamaan.

Sota oli kaukana ja kuitenkin lähellä. Ikkunasta katsoin, kun lauta-arkuissa vainajat siirrettiin auton lavalta hevoskyydillä kotitalomme vieritse uudelle hautausmaalle, jossa vainajia säilytettiin ja sieltä takaisin sankarihaudoille. Alue laajeni vähitellen kirkon viereisestä vapaussodan alueesta kohti meidän kotimme yhteistä rajaa. Toisesta ikkunasta seurasin hautaustoimituksia. Kotiimme kantautui jäähyväisveisuina haudan ääreltä aina uudelleen ja uudelleen ”Oi Suomi synnyinmaa, suo helmahass’ sun poikasi onnellisna nukahtaa kun hän henkensä halvan sulle antanut on…”.

Myös jotain salaperäistä liittyi noihin aikoihin, pelottavaa uhkaa liikkui ilmassa. Niistä ei lapsille kerrottu mutta jälkeenpäin ymmärsimme, miksi äidin kanssa pakkasimme lottien säilytettävänä olevat puvut ja monta muutakin tavaraa pahvilaatikossa vintin kaukaisimpaan ja pimeimpään nurkkaan. Metsästystäkö varten ampumarata oli aktiivisesti käytössä…

Sota keskeytti opiskeluhaaveeni ja sodan päätyttyä oli löydettävä pikakoulutus ammattiin. Opiskelu- ja työvuosieni jälkeen menin kesällä 1955 naimisiin, sukunimeni Koivukoski vaihtui nimeksi Narjus ja tieni vei Turkuun.

Liityin Turun seudun vastaperustettuun lottaperinneyhdistykseen Irma Toivasen ollessa puheenjohtajana. Olin aktiivisesti toiminnassa mukana, myös hallituksessa ja varapuheenjohtajana. Yhdistyksen tarkoituksena on kerätä ja antaa tietoa Lotta-järjestön toiminnasta sodan aikana. Olemme yhdistyksessä mm. leiponeet myyntiin neliönmuotoisia näkkileipiä, talvisodan leipiä, pienoiskoossa vanhalla reseptillä, jolla Perhossa kotona äidin kanssa aikanaan niitä leivoin.

Kerran perusteellisesti pohditut Pikkulotan Kultaiset Sanat ovat olleet koko elämäni ohjenuorana, 10. toive Kasva kansallesi kunniaksi. Nyt 91-vuotiaana edelleen isänmaa soi koululauluina mielessä ihmeellisen hyvin.