PIKKULOTAT

Lottajärjestön puheenjohtaja Fanni Luukkonen ehdotti vuonna 1931, että järjestö ottaisi kokeilumielessä ohjelmaansa nuorisotyön.  Ehdotuksen pohjalta suositeltiin paikallisosastoille tyttökerhojen tai tyttöosastojen perustamista. Lottajärjestön tyttötyö laajeni nopeasti ja vuonna 1935 tyttöosastoja oli 512 ja pikkulottia yhteensä 13 066. Pikkulottatoiminta oli suosituinta maaseudulla, etenkin Pohjois- ja Itä-Suomessa sekä Pohjanmaalla. Helsingissä pikkulottatoimintaa oli vähän, johtuen ehkä partiotyön perinteisesti voimakkaasta asemasta kaupungissa.

Lottajärjestön keskusjohtokunnassa tyttötyön johtajana ja organisaattorina toimi aluksi puheenjohtaja Fanni Luukkonen. Vuonna 1938 tyttötyönneuvojaksi valittiin maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti Saara Forsius.

Lottajärjestön tyttöosastoon saattoi liittyä jokainen 8-vuotta täyttänyt tyttö, jolla oli huoltajan lupa. Jäseneksi pääsylle ei asetettu muita ehtoja, esimerkiksi vanhempien kuulumista suojeluskunta- tai lottajärjestöön. Täytettyään 17-vuotta pikkulotalla oli mahdollisuus anoa Lottajärjestön jäsenyyttä. 1930-luvun lopulla pääosa järjestön jäsenistä tulikin juuri tyttöosastoista.

Pukuna pikkulotilla oli samanlainen harmaa puku kuin aikuisillakin järjestön jäsenillä. Pikkulottien merkkinä oli Suomen vaakunastakin tuttu heraldinen ruusu. Lakkina käytettiin joko tavallista lottalakkia tai sinistä baskeria, jossa oli piirin tunnus.

Pikkulottien toiminta koostui muun muassa kaksi kertaa kuukaudessa järjestettävistä työilloista, joissa harjoiteltiin jaostotyöskentelyn alkeita. Lääkintäjaostossa kiinnitettiin huomiota yleiseen ja henkilökohtaiseen hygieniaan. Muonitusjaostossa työ käsitti ruoan valmistamista, pöydän kattamista ja tarjoilun alkeiden opastusta. Varusjaostossa opastettiin ompelu- ja korjaustöissä. Keräys- ja kansliajaosto huolehti siitä, että pikkulotat oppivat muun muassa järjestötoiminnan alkeet, kuten kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin tehtävät sekä suullisen esityksen perusteet.

Talvisodan aikana pikkulotat järjestivät siirtoväen ja reserviläisten lapsille illanviettoja ja valmistivat heille lahjoja. He kirjoittivat kirjeitä ja joulukortteja tuntemattomille sotilaille ja lähettivät paketteja. Pikkulotat myös kukittivat sankarivainajien arkut sekä hoitivat sankarivainajien hautoja. Lisäksi vanhimmat pikkulotista hoitivat monia aikuisten tehtäviä ja toimivat muun muassa keittiöapulaisina, lähetteinä ja puhelinkeskusten hoitajina, vapauttaen näin aikuisia lottia raskaampiin ja vaarallisempiin tehtäviin.

Vuonna 1943 pikkulotista tuli lottatyttöjä. Nimenmuutokseen päädyttiin, koska katsottiin, että varsinkin varttuneempien pikkulottien työ muistutti hyvin paljon aikuisten lottien toimia ja näin nimitys pikkulotta koettiin harhaanjohtavaksi. Jatkosodan aikana tyttöosastot osallistuivat kaikkiin niihin toimiin, joita Lottajärjestö kotirintamalla suoritti. Lottatyttöjen työn merkitys kotirintamalla nousikin erittäin suureksi sota-aikana, kun suurin osa aikuisista tarvittiin maanpuolustustehtäviin. Tyttöosastojen määrä kasvoi tasaisesti vuosien saatossa niin, että vuonna 1943 tyttöosastoja oli 1941, joissa jäseniä yhteensä yli 48 000.

Kuvateksti: Sa-kuva / Lottatyttöjen toimintaa Meteorologisella laitoksella. Lottatyttö sateenmittauksessa, Helsinki 1943

Osa vanhemmista lottatytöistä suoritti lottakomennusta myös oman kotipaikkakuntansa ulkopuolella, varsinkin viimeisen sotavuoden aikana. Käytännössä kaikki erikoiskoulutuksen saaneet vanhemmat lottatytöt lähetettiin komennukselle, koska lottatyövoimasta oli pulaa etenkin jatkosodan loppuvaiheessa.

Lähde: Vilho Lukkarinen – Suomen Lotat

TUTUSTU LOTTAGALLERIAAN