Pojat

Tiistaina 11.5.1943
”Turku itäinen! Åbo Östra!
Hetkisen kuluttua ilmestyikin meidänkin vaunun kohdalle sellainen epämääräisen värinen omnibussi ja sellainen pystynenäinen ”täti” sanoa kajautti: ”Kaikki sisäkaluvikaiset ulos”! Ja niitä olikin kokonaista kahdeksan. Pojat kohauttelivat kohteliaasti – eipäs sentään – vaan vetivät käden päähineeseen ja painuivat ulos. Neljä ”kirurgista” jäi vielä sisälle ja hetkisen päästä tuli heidänkin vuoronsa. Sinne he taas häipyivät ja matka kohti uusia kohtaloita alkoi. Kaikilla sama toivomus, päämäärä – pian, pian terveeksi. Kaikki eivät kuitenkaan valitettavasti tule koskaan täysin entiselleen, huolimatta lääketieteen suurista saavutuksista. Mutta kaikkialla yritetään parasta ja hyvällä tahdolla saa vuoretkin siirtymään.
Viime yönä suoritettiin eräälle potilaalle verensiirto ja Untamo oli luovuttajana jo kymmenennen kerran – urhea poika – joka ei kuitenkaan teoillaan suurentele”
Irja Koljonen

Sunnuntaina 23.1.1944
”Pieksämäellä klo 6, yöllä olemme päässeet kulkemaan suhteellisen hyvin, koska nyt olemme jo täällä. Saapa nähdä, millaiseksi on tämä päivä muodostuva, eilinen oli tavallaan aika myrskyinen. Lähdimme eilen Äänislinnasta klo 12 heti, kun sotapoliisit olivat tarkastuksensa pitäneet.
Potilaat ovat perin sekalaisia, kirurgisia, sisätauteja, ihotauteja, psykejä, veneerikkoja, korvaa, silmää ja nenää. Vaunu 3.ssa, jossa olen ollut auttamassa, on ”hepatitiksia” ja ”psykejä”, joista eräs lotta aivan ”raivo”.
Jyväskylään jätettiin ”veneerikot”, Tampereelle osa vaikeimpia kirurgisia tapauksia. Ja niin taas jatkettiin matkaa.”
Irja Koljonen

”Kouvolasta klo 17.35! Taas alkoi päivällisen jako. Ensin touhusin 14 ja sitten tulin jakamaan vaunu 13. Eipä pojille oikein ruoka tahtonut maittaa huolimatta siitä, että oli niin ihanaa makkarakeittoa. Pian olikin kaikki taas selvä. Pojat saivat vesimukinsa ja olivat tyytyväisen näköisiä, mikäli päältä saattoi nähdä. Luoja ties, miten heidän sisällään riehui? Eräs yläpetillä oleva sinisilmäinen tarkasteli kovin puuhiani ja hymyili herttaisesti, kuin pieni koulupoika konsanaan. Hänellä oli kovin miellyttävä ja suloinen olemus – tahtomattanikin minun aina silloin tällöin piti Hänelle hymyillä. Aina, melkein joka matkalla on joku, josta täytyy pitää. Niin herttaisia ja kultaisia he ovat kaikista vaivoistaan huolimatta”

Irja Koljonen

Maanantaina 31.5.1943
”Hämeenlinna, saavuimme tänne klo 21.55. Pian ilmestyi autoja vaunujen ympärille oikein ”kuormasellaisia”, joita pojat katselivat aivan pelokkaina ja kyselivät: ”Kuulkaa, eihän ne meitä vain noissa aio viedä”? Mutta niissä pojat vain joutuivat menemään, paari toisensa jälkeen nostettiin auton lavoille, kone hurisi ja lähti vieden arvokkaan lastinsa turvallisemmille vesille. Sinne he menivät, Ikalat, Konoset, Raatikaiset, Myllyperiköt ja monet muut. Käsi vain heilahti hyvästiksi ja kiitokseksi kaikesta.”
Irja Koljonen