Pyhälahti, Eija-Liisa

Irma Eija-Liisa Pyhälahti (o.s. Kivekäs) syntyi 5.7. 1932 Padasjoella.

Eija-Liisan kummitäti Hagar Sarasto toimi pikkulottien esimiehenä Padasjoella ja antoi Eija-Liisan olla jo varhain mukana kotonaan pidettävissä pikkulottien työilloissa. Vaikka Eija-Liisa olikin aluksi liian nuori liittymään nuorisojärjestöön, tehtiin hänelle kuitenkin vuosien 1936-1938 paikkeilla juhlatilaisuuksissa ja työilloissa käytettäväksi lottapuku, joka Eija-Liisan mukaan lienee ollut Suomen pienin! Työilloissa Eija-Liisa lausui yhdessä muiden kanssa runoja, lauloi, luki satuja ja teki käsitöitä.

Eija-Liisa muisteleekin opetelleensa noina iltoina mm. napin kiinnittämistä ja patalapun virkkaamista, jotka osoittautuivatkin melkoisen vaativiksi puuhiksi.

Tärkeä osa ohjelmasta oli Markus-sedän Lastentuntien kuuntelu, radiotahan ei siihen aikaan ollut monessakaan kodissa.

Eija-Liisa muistaa vieläkin eräässä juhlassa lausumansa runon:

 

”Kottarainen se murhelintu

jota niin harvasti mainitaan

oli oppinut elämältä

pienen pienoisen laulun vaan.

Sen minkä lauloi,

sen totta lauloi,

se koski kuulijan sydämeen”

 

Eija-Liisan perhe muutti talvisodan aikana Korpilahdelle ja myöhemmin Eija-Liisan ura jatkui virallisesti pikkulotissa uudella puvulla ja uusin kuvioin. Korpilahdella pikkulottatoimintaa johti kunnanlääkäri, ja pikkulotat kokoontuivat hänen kotonaan tehden käsitöitä,laulaen, leikkien ja lukien Pikkulotan ohjekirjaa.

Jatkosodan aikana Eija-Liisan äiti toimi vapaa-aikanaan lääkintälottana ja assistenttina aluepäällikön toimistossa, jossa hoidettiin muun muassa paikkakunnalle siirrettyjen evakoiden asioita. Koska puhelinten toiminta oli sekä hidasta että hankalaa, Eija-Liisa sai toimia lähettinä kanslian ja evakoiden ensisijoituspaikan, suojeluskuntatalo Joensuun välillä, ja myös hakea postia ja viedä toimistolta viestejä Lahdenvuorenmäellä sijainneeseen ilmavalvontatorniin.

Polttopuista oli noina aikoina kova pula, joten Eija-Liisa oli myös muiden pikkulottien mukana keräämässä hakkuutähteitä joillekin perheille.

Jatkosodan evakuointivaiheista Eija-Liisa muistaa elävästi, kun hän kerran aamuvarhaisella lähti ulos ja kuultuaan ääniä läheiseltä laivalaiturilta, huomasi hinaajan tuovan laituriin täyttä proomulastillista evakoita.

Eija-Liisa seisoikin hetken yksin koko joukon vastaanottokomiteana, kunnes hinaajan mylvintä herätti paikalle muun kylänväen siirtoväkeä vastaanottamaan.