Saarinen, Annikki

Elvi Annikki Saarinen (os. Kauppinen) syntyi 27.4.1922 Pieksämäen maalaiskunnassa.

Annikki liittyi 17-vuotiaana Hietamäen lottayhdistykseen. Sotien aikana hän toimi 1. sotilaskeskuselimen (Äänislinna) toimialueella mm. Naarajärven sotilaskodissa. Hänen palvelusaikansa alkoi 8.1.1942 ja päättyi vuoden 1944 loppupuolella.

Sodan jälkeen ei ollut työtä eikä ruokaa. Annikki asui Hilja-siskonsa luona ja he ostivat ruokaa mustasta pörssistä. Tampereella Pikonlinnassa oli tarjolla töitä haavoittuneiden hoitokodissa. Annikki jäi sinne töihin.

 

Näin Annikki muisteli lotta-aikoja vuonna 2010:

”Sieltä lastattiin kaikki tavarat, kaksikymmentä sotilaskotia oli tulossa etulinjasta.  Tulivat sieltä pois.  Olimme juna-asemalla ainoat naiset. Huudettiin: ”Missä on sotilaskotisisaret, katsokaa taivaalle!”  Taivas oli mustanaan lentokoneita niin ettei erottunut taivasta, kun se oli niin mustanaan venäläisiä pommikoneita. Ne pommittivat Mäkriä (?), mikä oli suomalaisten lastauspaikka.  Pojat oli kaivaneet sinne poteroita, missä sitten sai olla kyttyrässä. Pojat sanoivat, ”Tulkaa tänne”, ja tulivat itse pois niistä poteroistaan.  Herran Jumala, se oli niin kauheaa, minäkin painoin itseni niin syvään kuin sain ja kädet ristissä olin siellä kyyryssä.  Niin kamalasti tuli sirpaleita ja hiekkaa, että olin siellä hiekan vallassa, mutta ei vaan sattunut kohdalle.  Oli Luoja mikä varjeli.  Sitten me noustiin sieltä hiekasta.  Sitten huudettiin taas, että missä ne on ne tytöt että lähtevät Aunukseen viemään haavoittuneita. Venäläiset pommittivat ambulanssejakin.  Meidän piti mennä mettään välillä. Aunukseen loppu pommitus, siellä oli paljon venäläisiä asukkaita.

Sitten me lähdettiin sieltä kuorma-auton lavalla, jotka oli täpötäynnä ammuslasteja. Sieltä lähdettiin 12 aikaan yöllä tulemaan Suomeen päin. Tultiin Laatokan rantoja ja oli ihana kesä juhannuksen alla.  Kaunis kesä oli päällä eikä yhtään pommia.  Oli niin hiljaista. Kun me tultiin jonkin matkaa niin pojat sanoi: ”Nyt mennään mettään keittämään korviketta”. Niin mentiin, tehtiin nuotio sinne ja keitettiin vettä ja teetä ja vanikkaa syötiin ja jatkettiin matkaa. Sitten tultiin Pitkärantaan. Siellä oli silta.  Sanottiin, että venäläinen tulee Laatokkaa pitkin syöksyveneellä. Ne tulivat ja pistivät poikki sillan, ottivat vangiksi kaikki. Meillä oli muutama minuutti siinä onnen aikaa niin että päästiin yli eikä jouduttu vangiksi. Se oli niin täpärällä. Naarajärveltä siis alkoi minun reissuni, jatkosodassa.

Pieksämäen järjestelykeskuksesta tuli määräys pohjoiseen, kun ne ajoi takaa saksalaisia. Mutta pyysin että eikö Suomen puolella olisi mitään, kun olen niin kovan nähnyt ja hermot oli lujilla. Pieksämäen asemalla oli sitten lottaruokala. Mutta kyllä sielläkin juostiin karkuun kun pommitettiin. Siellä oli raskasta kun jouduin yötäkin olemaan.  Oli sellaiset vuorot kun menin kello kaksi iltapäivällä niin seuraavana iltapäivänä kello kaksi lähdin pois. Keitettiin korviketta ja hernekeittoa.  Voita oli jumalattomat vuoret kellarissa.  Voista tehtiin kastiketta ja kyllähän se hyvää oli. ”

 

Hänelle myönnettiin Puolustusministeriön veteraanilautakunnan rintamapalvelustunnus 2.7.1981. Tunnuksena ansiokkaasta toiminnasta Lotta Svärd-järjestössä maanpuolustuksen hyväksi hänelle myönnettiin Mitalitoimikunnan Luottamusmitali 19.2.1994.

Viimeiset vuotensa hän asui Tampereella rintamaveteraanien palvelukodissa.  Hän nukkui pois 91-vuotiaana. Hänen nimikylttinsä löytyy Kalevankankaan hautausmaalta sotaveteraanien muistolehdosta.