Saksela, Marja-Terttu

Marja-Terttu Saksela (o.s. Mansnerus) syntyi Jyväskylässä 14.9.1908. Hän avioitui vuonna 1929 tohtori Martti Saxenin kanssa ja muutti Helsinkiin. Sukunimi muutettiin vuonna 1930 Sakselaksi.

Vuoden 1939 joulukuussa Saksela työskenteli Jyväskylän asemaravintolan keittiössä. Tehtäviin kuului muun muassa vellin keittäminen Karjalasta tulevien evakkojunien vauvoille. Tämän jälkeen hän työskenteli talvisodan päättymiseen saakka Jyväskylän lottakanslian yhteyteen sijoitetussa varusompelimossa. Ompelimossa valmistettiin muun muassa lumipukuja, flanellialushousuja- ja paitoja sekä kauluksellisia upseeripaitoja.

Talvisodan päättyessä rouva Saksela palasi Helsinkiin. Syksyllä 1940 hän oli mukana lajittelemassa Euroopasta ja Amerikasta Suomeen lähetettyä tavaraa. Keväällä 1940 Saksela siirtyi työskentelemään Jyväskylään, jossa työtehtäviin kuului evakkomatkalaisten auttaminen. Syksystä 1941 kevättalveen 1942 hän toimi varustöissä Lottajärjestön Jyväskylän paikallisosaston ompelimossa. Kesällä 1944 rouva Saksela oli lottakomennuksella 1944 Siirtoväen muonituskeskuksessa.

Marja-Terttu Saksela menehtyi Helsingissä 18.3.2010.