Sjöholm, Sylvi

Sylvi Sinikka Sjöholm (o.s. Seppo) syntyi 5.6.1931 Vaasassa, jossa hän liittyi pikkulottiin 10-vuotiaana. Pikkulotat kokoontuivat Suojeluskuntatalon 2. kerroksessa ja sotilaspojat 1. kerroksessa. Sylvi sai työkseen pikkulottana parsia sotilaiden villasukkia. Hyvän parsimisopetuksen hän sai aikuiselta lotta Kaino Peuralta, joka piti pikkulotille myös laulujen ja sävelien opetusta.

Kun koko Suomen päälotta Fanni Luukkonen kävi Vaasassa puhujamatkalla, pidettiin juhlatilaisuus Vaasan kaupungintalossa. Lotista muodostettiin juhlava kunniakuja ulko-ovelta toiseen kerrokseen. Pikkulotat lauloivat tilaisuudessa laulun: ”Minä olen pikkulotta, lotta lapsonen. Isänmaa on mulle rakas, vaikka vähäinen on sen kansa. Se on aina minun kansani. Minä toimin pienin voimin synnyinmaalleni.”

Lottajärjestön lakkauttamisen jälkeen Sylvi meni takaisin kansakouluun ja kävi hän myös oppikoulun. Sylvi oli myös äitinsä apuna hoitaen seitsemää pikkuveljeään. Sylvin isä kuoli tammikuussa 1947 sodasta palattuaan 43-vuotiaana keuhkosyöpään. Sylvin äiti, joka oli kahdeksan lapsen yksinhuoltajana vuosikausien ajan, kuoli 54-vuotiaana vuonna 1963.

Sylvi avioitui vuonna 1952 Nils Sjöholmin kanssa ja liitto on edelleen voimassa Sylvin ollessa vuonna 2019 88-vuotias.