Toppinen, Anna-Liisa

Anna-Liisa Toppinen (o.s. Paloste) syntyi 22.3.1925 Kemissä. Hän liittyi vuonna 1932 pikkulottiin äitinsä lotta Kaisa Palosteen mukana ja lottajärjestön varsinaiseksi jäseneksi 3.2.1943. Vuonna 1935 presidentti P.E.Svinhufvud vieraili vaimonsa Ellenin kanssa Kemissä. Anna-Liisa Toppinen oli pikkulottana kunniavartiossa rautatieaseman portailla presidenttiparin saapuessa Kemiin (kuva).

Anna-Liisa Toppinen toimi alokkaiden koulutuspataljoona K16:ssa pikkulottatehtävissä vuosina 1939 – 1943 kapteeni Aarne Nurmen esikunnassa. Tehtäviin kuului uutisten kirjoittamista radiossa luettujen uutisten mukaan. Uutiset puhtaaksikirjoitettiin esikunnassa ja kalkkeeripapereita käyttäen kopioitiin useaksi kappaleeksi. Uutisten kopiot jaettiin sotilasyksiköihin sotilaiden luettaviksi. Tämän lisäksi Anna-Liisa Toppinen toimi kanttiinitehtävissä Suojeluskuntatalolla ja Kemin lyseolla suomalaisten ja ruotsalaisten sotilaiden parissa. Kemin työväentalolla Anna-Liisa osallistui inkeriläisten evakoiden ja sotilaiden muonitukseen.

Lapin sodan aikana Anna-Liisa Toppinen toimi lottana Sotasairaala 57:ssä 7.10. – 7.12.1944. Sotasairaala toimi Kemin lyseolla. Työvoimaa tarvittiin heti saksalaisten jätettyä Kemin kaupungin. Lotat toimivat sotasairaalassa vuorotyössä ja saivat ohjeet sairaanhoitajilta. Yövuorossa nelikerroksisessa sotasairaalassa oli yksi sairaanhoitaja sekä lottia. Lotat toimivat myös leikkauksissa lääkärin apuna. Lottien töihin kuului lisäksi haavoittuneiden hoitoa vuodeosastoilla, ruuanjakoa, siivousta ja juoksevien asioiden hoitamista.

Anna-Liisa Toppinen on kertonut sota-ajan muistoistaan Kemissä näin:

Asekuntoiset miehet olivat sodassa. Kotirintamalla naisväki ja vanhemmat miehet urakoivat moninaisissa askareissa. Nuoret ja lapsetkin osallistuivat kaikkeen mihinkä vain pystyivät. Väliin koulunkäynti keskeytyi, kun kouluja otettiin sotasairaaloiksi ja evakuoitavien tarpeisiin. Lotat ja suojeluskuntalaiset tekivät uhrautuvaa työtä. Pikkulotat ja suojeluskuntapojat toimivat apuna. Lottailloista se alkoi. Äidin mukana niissä ommeltiin lämpimiä alusvaatteita. Lotat leikkasivat kankaita ja ompelivat. Pikkulottien näppärät sormet valmistivat napinläpiä ja ompelivat nappeja. Sotilaille kudottiin lapasia ja sukkia. Lapasissa huomioitiin etusormea varten tila liipasinta varten. Jo ennen talvisodan puhkeamista lottahenki kasvoi tarvittaessa puolustaa Isänmaata. Sillä työsaralla lottajärjestö teki vertaansa vailla olevaa työtä niin rintamaoloissa kuin kotirintamallakin.

Talvisota oli päätynyt 13.3.1940. Muualla Euroopassa sodat jatkuivat. Vuoden 1940 syys-lokakuussa alkoivat saksalaiset sotilasjunat kuljettaa joukkoja ja aseita Kemin kautta pohjoiseen. Kevättalvella 1941 saksalaiset saivat luvan perustaa Kemiin elintarvike-, ase- ja polttoainevarastoja. Kemin Keskussairaalaan perustettiin 400 potilaspaikkaa saksalaisia varten. Saksalaiset ilmavoimat sijoittuivat samaan aikaan Kemin lentokentälle ja sen ympäristöön. Kaikki nämä tekijät herättivät väestössä huolestumista. Vaikka Neuvostoliiton kanssa oli solmittu rauha, uutiset kertoivat Neuvostoliiton keskittävän joukkoja Suomen rajalle. Siinä tilanteessa toisaalta koettiin saksalaiset lisävoimana tuovan turvallisuutta. Toisaalta ilmassa oli kaiken aikaa yllä uuden sodan uhka.

Kun sota kesäkuun 25. päivänä 1941 syttyi uudelleen, Kemin kaikki koulut oli vuokrattu saksalaisten sotasairaaloiksi ja asuntotiloiksi. Urheilukentälle oli rakennettu lisäksi kymmenen sotilasparakkia, joissa kulujen lisäksi oli 500 potilaspaikkaa. Suomen Puolustusvoimien Veripalvelu toimi suomalaisten ja saksalaisten haavoittuneita varten. 17- vuotiaana lottana jouduin katsomaan sodan vaivoja silmästä silmään. Veripalvelussa olivat verenluovuttajien tiedot. Sain kutsun urheilukentän sairaalaparakkiin. Siellä kasvoihinkin vaikeasti haavoittuneeseen saksalaissoturiin siirrettiin aparaatin välityksellä verta, jota luovutin. Sama toistui myöhemminkin. Kiitollisuutta nämä tuntemattomat sotilaat osoittivat lähettämällä kotiini myöhemmin kukkia.

Anna-Liisa Toppisen kertomus jatkuu edelleen näin:

Rinnakkaiselo saksalaisten kanssa murtui sotasyksynä 1944. Suomi solmi erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa. Radiossa se luettiin 2. päivänä syyskuuta. Suomalaisten mielissä syttyi toivo sodan päättymisestä, mutta toisin kävi. Edessä oli uusi yllättävä Lapin sota. Saksalaiset olivat tyrmistyneitä. Syyskuun puoliväliin mennessä oli rauhanehtojen mukaan saksalaisten poistuttava Suomesta. Kemi muuttui noin vuorokausina sotanäyttämöksi. Neuvostoliittolaisten vaatimuksesta saksalaiset oli ajettava maasta viivytyksettä.

Siviiliväki pyöri sodan jaloissa Kemissä. Osa pakeni lähimetsiin, jotkut veneillä meren saariin. Koska saksalaiset ottivat miehiä panttivangeiksi, miehet piileskelivät talojen vinteillä ja pimeän turvin etsivät pakoteitä. Anna-Liisa Toppisen isä Heino Paloste ja Kemin kaupungin sähkölaitoksen johtaja pääsivät tutun kalastajan veneellä pakenemaan Lehtikrunni -nimiseen saareen. Sieltä isä soitti Anna-Liisalle tietäen tämän olevan yksin kotona Kemin kaupungissa saksalaisten keskellä. Anna-Liisan äiti Kaisa Paloste ja sisko Aino Paloste olivat aiemmin menneet sukulaisten luo Iisalmeen ja veljet Aaro Paloste ja Lauri Paloste olivat vielä sodan tehtävissä jossain päin Suomea. Tuona yönä Anna-Liisa kertoi olleensa yksin pimennetyssä kotitalossa keskellä Kemiä Keskuspuistokadun varrella.

Anna-Liisan kotitalossa toimi isän omistama Kemin Väri- ja tapettikauppa. Keskellä yötä Anna-Liisa kuuli kuinka saksalainen moottoripyöräpartio pyöri kodin pihassa. Onneksi partio lähti jatkamaan partiokierrostaan. Saksalaiset olivat antaneet yleisen ulkonaliikkumiskiellon yön ajaksi kaikille kaupungin asukkaille. Isän antamien ohjeiden mukaan Anna-Liisa kertoi hakemassa vanhan mummonsa Anna-Liisa Pitzenin ja tätinsä Martta Pitzenin Pitzenin talosta Kemin kirkon naapurista. Saamiensa ohjeiden mukaan Anna-Liisan piti kuljettaa naiset sekä lisäksi naiseksi puettu mies, eräs autoliikkeenjohtaja, kohti Pajusaarta ja ohi saksalaisten vartioaseman suomalaisten puolelle.

Pakomatka kaupungista Pajusaareen onnistui ja pakenijat pääsivät veneellä Lehtikrunniin. Kemin kaupungissa oli täysi sota meneillään. Saksalaiset kuljettivat sotakalustoa maa- ja ilmateitse yötä päivää kohti pohjoista. Mitä eivät pystyneet siirtämään pois, sen he tuhosivat. Osan varusteistaan saksalaiset upottivat mereen satamassa. Urheilukentän sairaalaparakit räjäytettiin, puhelinyhteyden katkaistiin. Lentokentällä ja lähimaastossa kaikki saksalaisten rakentamat rakennukset ja sähkölinjat räjäytettiin. Perääntyessään saksalaiset räjäyttivät myös kaikki sillat Kemin seudulta. Kemissä paloi 76 taloa.

Anna-Liisa Toppinen kirjoitti ylioppilaaksi sotakeväänä 1944. Hän lähti sodan jälkeen 1945 opiskelemaan kemiaa Helsingin yliopistoon, mutta harjoittelupaikkojen saamisen vaikeuden vuoksi siirtyi 1946 Liikemiesten kauppaopistoon. Tämän jälkeen Anna-Liisa Toppinen suoritti kotitalousopettajan tutkinnon Järvenpään Kotitalousopettajaopistossa 1951 ja toimi kotitalousopettajana vuoteen 1985 saakka useilla paikkakunnilla. Pisimpään hän toimi kotitalousopettajana Kemissä. Anna-Liisa Toppinen avioitui 1953 Kaarlo Toppisen kanssa. Heille syntyi 6 lasta.

Anna-Liisa Toppinen menehtyi 4.1.2017.