Tunkkari, Taimi

Taimi Tunkkari (o.s. Leppäkoski) syntyi Paimiossa Turun lähellä 9.1.1920. Hänen isänsä teki kiertelevän kyläsepän töitä, ja perhe muutti usein. Taimin lapsuus oli ankara ja niukka. Hän suoritti jo pienenä koululaisena vaativia kotitöitä: laittoi hellaan tulet, keitti perunoita ja kävi hakemassa isälle kaupasta tupakkaa. Taimi oli saanut isänmaallisen kasvatuksen ja liittyi pikkulottiin. Kesällä 1938 ollessaan 18-vuotias, hän liittyi varsinaiseen lottajärjestöön.

Ennen talvisotaa Taimi oli päässyt töihin turkulaiseen vaateliikkeeseen. Marraskuussa 1939 talvisodan alettua sotilaat ostivat kaupan melkein tyhjäksi sarkahousuista ja muista talvivaatteista, valtion kuorma-auto vei loput armeijan tarpeisiin sopivat vaatteet. Koska ei ollut enää mitään myytävää, Taimin työt loppuivat.

Jonkin aikaa Taimi teki sota-aikaisia pätkätöitä: hän ompeli eräässä pikkuliikkeessä hiilipusseja, pakkasi näkkileipää rintamalle, työskenteli Turun lohkon lottakanttiinissa ja lyhyenaikaa naistenvaateliikkeessä, kunnes sieltäkin loppuivat kankaat. Talvisodan loputtua hän jäi tyhjänpäälle ja liittyi Turun Lotta Svärdin muonitusjaostoon. Syyskesällä 1940 Taimi lähti itärajalle salpa-aseman linnoitustyömaalle muonitustehtäviin. Paikkana oli Ylämaan alue. Siellä hän alkeellisissa oloissa teki ruokaa koko talven.

Kesällä 1941 jatkosodan alkaminen vaati uusia päätöksiä. Niinpä Taimi päätti lähteä muiden mukana rintamalotaksi Itä-Karjalaan. Matka kulki Luumäeltä Joensuun Ylämyllylle, syyskuussa he olivat Petroskoissa ja lokakuussa Muurmannin radalla. Matka jatkui kuitenkin Syvärin taakse: Baraniin, Juksovaan, Pertjärvelle ja Homorovitsaan.

Seuraava joulu vietettiin Konevagorassa, ja se jäi erityisesti Taimin mieleen. Lotat yöpyivät eräässä mökissä, ja yksi heistä päätii lisätä uuniin puita joulun kunniaksi. Hatara mökki ei kuitenkaan kestänyt lämmitystä, vaan syttyi palamaan. Lotat sammuttivat paloa kantamalla ämpäreillä lunta.

Syksyllä 1942 Taimi ilmoittautui vapaaehtoiseksi muonittajaksi sotavankikomppaniaan. Hän oli yksikön ainut lotta, mutta sotavankeja käytettiin apuna keittiössä. Välillä vankeja pääsi karkuun, mutta heidät saatiin kiinni ja ammuttiin. Punainen Risti puuttui kuitenkin asiaan ja tuli määräys, ettei vankeja saanut ampua missään olosuhteissa. Taimin olo sotavankikomppaniassa alkoi käydä vaikeaksi, ja hän sai pian siirron Tokarin asemalle lottakanttiinin varastonhoitajaksi.

Varastolla oli rottaongelma, ja Taimi sai avukseen Tokarin asemalle muonanjakomieheksi määrätyn Kauko Tunkkarin. Kauko oli ollut jalkaväkirykmentti 29:ssä korpraalina, kun ylempää tuli käsky siirtää poika pois etulinjasta. Taimi ja Kauko alkoivat viihtyä yhdessä ja aloittivat seurustelun. He lähtivät jouluna 1943 kihlajaismatkalle Veteliin Kaukon kotipaikalle. Heidät vihittiin Äänislinnassa helmikuussa 1944. Vihkiminen vaati kuitenkin järjestelyjä, sillä molempien piti saada lomaa samaan aikaan ja matkustaa Tokarista Äänislinnaan. Koska juridisesti oltiin ulkomailla, ja koko divisioonan alueella oli vain yksi pappi, jolla oli oikeus vihkiä Suomen ulkopuolella, vihittäväksi oli jonotettava. Ehjän ja uudemman lottapuvun Taimi sai lainaksi, ja kenttäpostissa tuli kultaiset sormukset serkun kultasepänliikkeestä Turusta, sekä tulppaanikimppu, joka oli tosin hieman ehtinyt paleltua.

Samana päivänä presidentin puoliso Ester Ståhlberg oli tulossa Tokariin tutustumaan lottien oloihin rintamalla, ja Taimi sai tehtäväkseen hänen kestittämisensä. Muut lotat kertoivat presidentin rouvalle, että Taimi oli muutama tunti sitten vihitty, ja niin Kaukokin haettiin omasta teltastaan, jotta rouva Ståhlberg voisi heitä onnitella.

Taimin 3,5 vuoden pesti muonituslottana päättyi, ja hän matkusti ensin Turkuun ja sieltä Kokkolan kautta yksin Kaukon kotitilalle Veteliin. Kauko kotiutettiin vasta Lapin sodan jälkeen. Heidän esikoistyttärensä oli jo viisikuukautinen, kun hän tapasi isänsä ensimmäisen kerran. Yhteensä pariskunta sai kahdeksan lasta. Vaikka rahasta oli tiukkaa ja koulunkäynti kallista, Taimi halusi kaikille lapsille koulutuksen johonkin ammattiin.

Vetelissä Taimi, kaupunkilaistyttö, joutui jakamattomaan ja emännättömään maalaistaloon, ja joutui opettelemaan niin navettatyöt kuin muutkin maatalon tehtävät. Hurjalla sinnikkyydellä ja oppimishalulla Taimin työ alkoi kuitenkin sujua. Taimilla oli valtavan työmäärän lisäksi paljon harrastuksia. Muonituslotan taitoja tarvittiin marttatyössäkin. Taimi oli ruoanlaittajana monissa isoissa tapahtumissa mm. maatalousnäyttelyssä ja hiihtokisoissa. Hän harrasti paljon käsitöitä ja luki paljon, erityisesti eläkkeellä ollessaan.

Sodanaikaisesta toiminnastaan Taimi on saanut mm. 1. ja 2. luokan Vapaudenmitalit. Juhlissa hän kuitenkin käytti vain Tammenlehvämerkkiä. Keväällä 2013 Vetelin kunta olisi hakenut hänelle valtakunnallista äitienpäivämerkkiä, mutta hän kieltäytyi, sillä ei pitänyt itseään hyvänä kasvattajana.

Taimi eli leskenä Jukkalan talossa 32 vuotta Kaukon kuoltua talvella 1982. Taimi menehtyi kesällä 2014.

Lähde: Henkilöesittely perustuu osittain Mikko Porvalin haastatteluaineistoon teosta Rautasormus varten.