Valkonen, Iida Sylvia

Iida Sylvia Valkonen syntyi 6. kesäkuuta 1915 Hankasalmella.

Ennen sotavuosia Sylvi kävi kansakoulun Hankasalmen kunnan Sauvamäessä, mistä hän sai kiitettävät arvosanat. Kansakoulun jälkeen Sylvi työskenteli kotitilalla, sillä ensin äiti sairastui ja kuoli 1932, ja sitten isä sairasteli ja kuoli vuonna 1936. Marraskuusta 1937 lokakuuhun 1938 Sylvi oli Suonenjoella emäntäkoulussa, josta sai myös kiitettävän päästötodistuksen. Heti emäntäkoulun jälkeen Sylvi aloitti vuoden talousharjoittelun.

Talvi- ja jatkosotien välisenä aikana Sylvi valmistui kotitalousteknikoksi Orimattilan kotitalousopistosta (15.5. – 14.12. 1940). Talvisodan takia kurssi järjestettiin niin sanotusti typistettynä. Helmikuussa 1941 Sylvi lähti Sonkajärvelle Kuopion maatalousseuran palvelukseen kotitalousneuvojaksi. Hän oli siellä jatkosotaan asti.

Lotaksi 17-vuotiaana

Sylvi liittyi heti 17 vuotta täytettyään vuonna 1932 Jyväskylän piirin Hankasalmen paikallisosastoon ja sen Sauvamäen kyläosastoon. Sylviä kiinnosti yhtä paljon muonitus kuin lääkintäkin, ja hän veti pitkää tikkua, kumpaanko jaostoon suuntautuisi. Valinta osui lääkintään, joten Sylvi liittyi lääkintäjaoston jäseneksi. Kesällä 1937 Sylvi oli lääkintäkursseilla Saarijärvellä.

Sylvi teki kurssin jälkeen sitoumuksen, että on valmis lähtemään, mihin määrätään, jos tulee liikekannallepano.
Sylvi toimi talvisodassa lääkintälottana sotasairaala 30:ssä, Jyväskylässä. Jatkosodan aikaan Sylvi toimi B/39. kenttäsairaalan asemapaikoilla: Ruokolahden Rantalinna, Kirvu, Vuoksenrannan Kaskiselkä, Muolaan Kuusanhovi, Muolaan Kyyrölä, Uudenkirkon Vanhasaha (Kannaksen ammattikoulu), Uudenkirkon Patru, Kuolemajärven Iivanala, Viipuri, Vahvialan kirkonkylä, Ylämaan kirkonkylä, Ylämaan Pentinkylä ja Miehikkälä.

Sylvi oli tehnyt sitoumuksen lähteä välittömästi, jos käsky tulee. Hän oli lopettelemassa talousharjoitteluaan Jokiharjun tilalla Siilinjärvellä, kun Hankasalmen paikallisosastosta tuli puhelu: on lähdettävä heti. Sylviltä jäi leivänteko kesken ja sitä jatkoi toinen harjoittelija. Sylvi pakkasi tavaransa ja lähti junalla Hankasalmelle. Hänelle ei kuitenkaan heti osoitettu asemapaikkaa, joten hän kävi lopettamassa harjoittelunsa, josta puuttui vain viikko. Sitten tuli komennus Jyväskylän sotasairaalaan. Siellä Sylvi työskenteli ensin sairaalan keskusvarastolla ja sitten Pernasaaren sairasosastolla.
Antamastaan sitoumuksesta johtuen Sylvi joutui lähtemään myös jatkosotaan välittömästi komennuksen saatuaan.

Tästä kertoo myös Sylvin muistelma:

Tuloni kenttäsairaalaan

Olin vuonna 1941 ensimmäisessä työpaikassani Pohjois-Savossa Kuopion maatalousseuran palveluksessa. Kevät oli kaunis ja aurinkoinen. Ilmassa oli kuitenkin tiettyä jännitystä ja kaikenlaiset huhut olivat liikkeellä. Saksalaisia on pohjoisessa ja niin edelleen. Eräänä aamuna herättyäni sain kuulla, että liikekannallepano on alkanut. Lähdin työhöni ja tiellä tuli vastaan kuorma-auto täynnä miehiä. He huusivat, että nyt sitä mennään ottamaan takaisin, mitä on menetetty. Heti tuli mieleeni, että sinne minäkin. Muutaman päivän kuluttuani tultuani asunnolleni oli siellä odottamassa puhelinsanoma. Olin saanut komennuksen. Yön aikana jo kimpsut ja kampsut kasaan, ja aamulla Iisalmen lottapiiriin. Sieltä sain komennusmääräyksen ja litteran. Kenttäsairaala! Jännitti.

Junaan vain ja illalla olin Savonlinnan lähellä Kallislahden asemalla, joka oli litteran määräasema. Ilta oli myöhäinen ja kysyin asemavirkailijalta, missä mahtaisi olla tällainen yksikkö. Hän neuvoi puhelinlottien asunnolle. Ja minua onnisti. Sieltä sain yösijan ja selvityksen, minne aamulla oli mentävä. Samassa rakennuksessa oli kenttäpostikonttori ja seuraavana aamuna tultaisiin hakemaan kenttäsairaalan postia. Postipoikien mukana pääsin perille upean näköiseen paikkaan, Rantalinnaan.
Ensimmäisenä minulle opastettiin sairaalan toimintaa. Minut toivotti tervetulleeksi päällikkölääkäri, lääkintämajuri Saloheimo (Hänet tunsin jo ennestään.) Samassa toimistoon tuli ylihoitaja Sirkku Lumme. (Hän ei näyttänyt pelottavalta.) Hän ohjasi minut Irja Tenhusen ja Anna-Liisa Huttusen huonetovereiksi. Tuntui turvalliselta olla tuttujen lottatovereiden kanssa.
Ensimmäinen työpaikkani oli osasto III Olga Siikasen ja Hanna Virolaisen hyvässä seurassa. Näin alkoi minun sotani.

Kenttäsairaala B/39. oli Pajarin johtaman 18. divisioonan kenttäsairaala, joka muutti asemapaikkaa rintamalinjan mukaan. B-sairaala ei sijainnut aivan rintamalinjan lähellä, kuten A-sairaala vaan noin 10-15 km päässä linjasta. Sairaala ehti olla vajaan kaksi viikkoa Sulkavan Lohikoskella ennen kuin se muutti Rantalinnaan, jonne Sylvikin ehti mukaan.
Rantalinnassa hoidettiin aluksi potilaita, joilla oli tavallisia sairauksia, mutta tilanne muuttui heinäkuun lopulla. Potilaita alkoi tulla paljon ja työtä tehtiin vuorotta. Sylvi sai heinäkuun lopussa kuulla potilaita tuoneelta tutulta, että kotitalon naapurissa asunut serkkupoika oli kaatunut. Kun tositoimet alkoivat ja vaikeasti haavoittuneita potilaita tuli yhtenä virtana, Sylvi kertoi ajatelleensa, miten hän osaa auttaa. mutta työ tekijäänsä neuvoo. Jostakin tuli voimia ja pystyi keskittymään työhön, auttamaan.

Tätä aikaa kuvaa Sylvin kirjoituksessaan:

Potilaiden laivakuljetus

Hyökkäysvaiheen alkuaikoina kuljetettiin Rantalinnasta potilaita laivalla Savonlinnaan, Varkauteen ja Mikkeliin. Tällaisella matkalla olin pari kertaa. Ylihoitaja määräsi sairaanhoitajan ja minut mukaan. Lääkärinä oli nuori kandi. Laiva oli sellainen ”prinsessa Armada”, jossa ei ollut kuin lastiruuma ja kansi sekä pari pientä hyttiä.
Laiva lastattiin illalla potilailla. Huonompikuntoiset laitettiin lastiruumaan ja lievemmin haavoittuneet ja liikkuvat olivat osaksi kannella. Laivaan varattiin myös kuivaa muonaa ja teetä. Sää onneksi suosi. Oli tyyntä ja kaunista. Yö meni rauhallisesti. Lääkkeitä ja piikkejä annettiin tarvitseville.

Seuraavana päivänä pelkäsimme pommituksia ja komensimme potilaita lastiruumaan. Sitä kehotusta ei mielellään noudatettu. Ilma oli mitä mainioin ja mikäs olisi ollut lekotellessa aurinkoisella kannella. Muistan erään potilaan, joka ei totellut ollenkaan. Samainen luutnantti tuotiin jonkin ajan kuluttua polille paaripotilaana. ”Lotta, nyt minä pysyn paikallani!” hän sanoi minulle. Tunsin hänet heti samaksi, jota olin komennellut laivalla.

Matka jatkui Savonlinnaan ilman mitään häiriöitä ja potilaat saatiin sotasairaalaan hyvään hoitoon. Me pääsimme paluumatkalle. Uni maittoi laivan hiljaa keinuessa. Rantalinna häämötti männikössään ja kohta odotti uusi matka.
Jälkikirjoitus: Pikkuserkkuni oli tämän samaisen itsepäisen luutnantin viereisellä petillä Kaskiselän kirkossa. Kävin serkkuani katsomassa ja kuulin, että nämä vieruskaverukset olivat olleet talvisodan Taipaleessa. Pikkuserkkuni oli kantanut silloisen vänrikin haavoittuneena turvaan. Luutnantti sanoi: ”Tämä kaveri pelasti henkeni.””

Kun rintamalinja siirtyi, siirryttiin Kirvun luonnonparantolaan. Se oli asemapaikkana vain kymmenisen päivää. Tuona aikana potilaita tuli kuitenkin paljon ja hoitohenkilökunta alkoi uupua, kun se joutui työskentelemään ilman pidempiä taukoja ja sääolot olivat tukalat. Sitten siirryttiin Vuoksenrannan Kaskiselkään. Siellä kenttäsairaala sijoitettiin entiseen metodistikirkkoon.

Tätä Sylvi muistelee kirjallisissa muistelmissaan:

Eräs yö poliklinikalla Kaskiselän kirkossa

Hyökkäysvaiheen aikana oli sairaalamme myös Kaskiselän kirkossa. Poliklinikka oli kirkon eteisessä ja kirkkosali ja lehteri potilashuoneina sekä leikkaussali sakaristossa. Eräänä yönä olin Kerttu Niskasen kanssa päivystysvuorossa. Iltavastaanotto oli päättynyt, eikä uusia potilaita tullut.
Lehtereillä oli muutama vuodepaikka vapaana ja menimme sinne loikoilemaan. Sieltä pääsisi nopeasti työhön, jos potilaita tulisi. Oli hiljaista, ja ehkä vähän torkahdimmekin. Kuului auton ääntä ja me menimme kiireesti polille. Päivystävä lääkintämies opasti auton porukkaa sisälle. Katsoimme silmät pyöreinä: haavoittuneita vihollisia – venäläisiä. Heidät oli haravoitu metsästä. He olivat surkeassa kunnossa eivätkä tuntuneet pelottavilta. Sääliksi kävi. He olivat nälkäisiä, janoisia ja jotkut vaikeasti haavoittuneita. Päivystävä lääkäri Törnroth tuli paikalle ja sanoi meille: ”Mitä me näille tehdään? Minä annan ensimmäiseksi tupakan.”

Ensiapu annettiin ja heidät opastettiin suojaan. Aamulla oli leikkausten yms. hoidon vuoro. Tämän jälkeen heidät kuljetettiin heille varattuun sairaalaan. Ei näitä miehiä tuntenut vihollisiksi. Sääliksi vain kävi. Se oli yksi koko sota-ajan mieleenpainuvimmista tapauksista.

Sylvi kertoo, että sairaalassa seurattiin tarkasti joukkojen etenemistä, sillä potilailta kuultiin, missä joukot olivat menossa. Kanslian kartasta saattoi katsoa, missä milloinkin joukot olivat. Potilastilanne alkoi vähän rauhoittua. Kenttäsairaala siirtyi Muolaan Kuusaanhoviin, jossa oltiin pari sateista syksykuukautta.

Kun joukot ylittivät Vuoksen, myös kenttäsairaala seurasi perässä. Siirryttiin Muolaan Kyyrölään, jossa oltiin marraskuusta 1941 tammikuuhun 1942. Paikka oli kuulu savitöistään. Sylvi muisteli, että heillä kotona oli useamman kerran käynyt kiertävä kauppias juuri Kyyrölästä kauppaamassa saviastioita. Kylä oli lähes raunioina vain paria rakennusta lukuun ottamatta. Sairaala perustettiin niihin. Sylvi muisteli, että enää ei ollut niin kiire kuin aikaisemmin. Nyt hoidettiin usein vain tavallisia sairauksia ja jokaisella oli omat työvuoronsa ja vapaa-aikansa. Nyt ehti tutustua vähän ympäristöönkin. Sylvi kertoo löytäneensä raunioituneen savipajan liepeiltä ehjän ruukun, jonka hän oli ottanut muistoksi. Kyyrölässä myös järjestettiin joulujuhla ja uudenvuodenjuhla ja muuta ohjelmaa.

Tammikuun lopulla 1942 siirryttiin Kannaksen ammattikoululle Uudellekirkolle. Koulu oli hyvin säilynyt ja siinä oli useita eri rakennuksia. Sairaala toimi siellä reilut kaksi vuotta tammikuusta 1942 maaliskuuhun 1944. Siellä toimittiin lähes normaalin sairaalan tavoin ja siellä hoidettiin etupäässä tavanomaisia sairauksia. Sylvi muisteli, että silloin järjestettiin vierailuja, juhlia, aseveli-iltoja, käytiin kalassa tai muuten ulkoilemassa. Myös Amor lenteli, kun oltiin nuoria ja tilanne oli suhteellisen vakiintunut.

Läheltä piti -tilanne

Sitten suvantovaihe loppui ja muutettiin Uudenkirkon Patrun parantolaan. Sylvi sanoi, että jos ei olisi muutettu silloin, kun lähdettiin, sairaalaa ei olisi ehditty siirtää venäläisten etenemisen tieltä, niin nopeaa se oli. Ilmeisesti tästä oli ollut aavistus ja sairaala siirrettiin hyvissä ajoin. Patruun liittyy Sylvin sota-ajan vaarallisin läheltä piti -tilanne. Hän oli huoltamassa lääkärien käsineitä leikkaussalin viereisessä huoneessa. Hän oli juuri ollut ison, huoneen korkuisen ikkunan edessä, mutta juuri siirtynyt huoneen toiselle puolelle jotakin viemään, kun pihaan putosi vihollisen pommikoneiden pudottamia pikkupommeja. Paineaalto rikkoi kaikki pihan puolen ikkunat. Ikkuna romahti juuri siihen, missä Sylvi oli pari sekuntia aikaisemmin ollut.

Patrussa sairaalaan alkoi taas virrata potilaita tauotta ja pian tuli käsky lähteä. Sitten sairaala joutui muuttamaan parin päivän välein (Kuolemajärven Iivanala, Viipuri, Vahvialan kirkonkylä, Ylämaan kirkonkylä, Ylämaan Pentin kylä) niin, ettei kaikkia tavaroita edes purettu uusissa asemapaikoissa. Nukkumaankin jouduttiin ns. siskonpetillä tunti tai pari sen mukaan, kuinka ehdittiin. Viimeinen asemapaikka oli Miehikkälän Pitkäkoskella. Sieltä kenttäsairaala sitten kotiutettiin marraskuussa.
Sylvi kertoo, että kenttäsairaala B/39. henkilökunta tapasi kymmeniä kertoja sotien jälkeen. Noista sotavuosista jäi myös useita elinikäisiä ystäviä. Oli oltu vuosikausia yhdessä ja yhteys säilyi. Lotta-ajastaan Sylvi sai kunniamerkit VM II ja Sininen risti.

Lotta-vuosien jälkeen

Sodan jälkeen Sylvi palasi jälleen työelämään. Hän oli Keuruun Maatalouskerhoyhdistyksen palveluksessa maatalouskerhoneuvojana 1.3.1945 – 31.12.1946. Sitten hänelle tarjoutui tilaisuus kokeilla kotitalousopettajan tehtäviä, kun hänet pyydettiin Siilinjärven kunnan kansakoulujen kotitalousopettajan sijaiseksi kevätlukukaudeksi 1947. Sylvi piti opetustehtävistä ja lukuvuoden 1947-48 hän oli Pieksämäen maalaiskunnan kansakoulujen v.a. kotitalousopettajana. Pieksämäellä Sylvi oli alan pioneeri, sillä Pieksämäellä ei ollut aikaisemmin ollut kyseistä virkaa lainkaan.
Elokuusta 1948 toukokuuhun 1958 Sylvi toimi Liperin kunnan kotitalousopettajana. Talvet Sylvi vietti Liperissä mutta kesälomansa hän aina vietti kotikonnuillaan Hankasalmella.

Vuonna 1958 Sylvi palasi avuksi kotitilalleen. Veli oli mukana lukuisissa luottamustoimissa ja veljen vaimo sairasteli, joten tilalla ja isossa perheessä tarvittiin apuna osaavia käsiä. Seuraavina vuosikymmeninä Sylvi innostui karjanjalostuksesta ja tilasta tuli karjantarkkailutila. Sylviä kiinnosti myös järjestötoiminta: hän vastasi Hankasalmen Hangan urheilukisojen kisaravintoloista vuosikymmenien ajan. Hän johti pitkään Hankasalmen maa- ja kotitalousnaisia. Kun kuntiin perustettiin lomalautakuntia maatalouslomituksen järjestämistä varten, Sylvi valittiin uuden lautakunnan puheenjohtajaksi. Sylvi paneutui tehtävään tarmokkaasti ja osaavasti.

Sylvin osallistuminen yhteiseen toimintaan huomioitiin, ja yhteiskunnallisista ansioistaan hän sai Kunnallisliiton pronssisen, Maatalouskeskusten liiton kultaisen ja SVUL:n hopeisen ansiomerkin.

Jäätyään eläkkeelle Sylvi muutti omaan asuntoon Hankasalmen keskustaan. Myös eläkkeellä hän oli yhteiskunnallisesti hyvin aktiivinen. Sylvi osallistui veteraanijärjestön toimintaan, ja hän oli esim. Hankasalmen veteraanien kirjatoimikunnassa, joka kokosi ja julkaisi teoksen Hankasalmelaisia isänmaan asialla. Sylvi oli mukana myös sankarihautatoimikunnassa, kun sankarihautoja kunnostettiin ja haudalle hankittiin patsas. Sylvi oli mukana seurakunnan toiminnassa mm. toimimalla vapaaehtoistyöntekijänä lähetyskirpparilla ja lähimmäisenkammarilla. Sylvi oli vuosikausia mukana näkövammaisten toiminnassa. Aluksi hän oli vapaaehtoisena lukijana, kun paikallislehdestä tehtiin viikoittainen äänilehti, ja näön huononnuttua Sylvi kuunteli toisten lukemaa lehteä.

Sylvi oli mukana taloyhtiönsä hallituksessa, ja hän mm. huolehti vuosikymmeniä taloyhtiön liputuksesta. Sylvi oli myös aktiivinen osallistuja paikkakunnan kulttuuririennoissa. Perheettömänä hän piti koko sukua perheenään, ja erityisesti Jaakko-veljen lapset olivat hänelle kuin omia. Jälkipolvi saa olla erityisesti kiitollinen siitä, että Sylvi-täti kannusti koko sisarussarjan opintielle.
Sylvi kuoli 22.8.2009. Hän oli kuollessaan 94-vuotias.