Vuorinen, Maire

Maire Vuorinen (os. Pekkarinen) syntyi vuonna 1929. Sodan syttyessä Maire asui ja kävi koulua Helsingin Lauttasaaressa. Mereltä tulevat pommikoneet, palavat satama-alueet ja pommien hajottamat lähitalot eivät jättäneet epäselväksi sitä, että lapsetkin asuivat sota-alueella. Koulua käytiin välillä pommisuojassa, sitten opetus loppui kokonaan. Lähituntumassa jyrisivät öisin ilmavalvonnan valonheittimien voimalaitteet ja viereisellä kalliolla oli yksi legendaarisista ilmatorjuntapattereista.

-Kun Ruotsiin ja Tanskaan vietyjä lapsia kutsutaan sotalapsiksi, niin mitähän me sitten olimme, Maire pohtii.

Maire halusi auttaa omalta osaltaan sota-asioissa. Helsinkiläistyttö ei lähtenyt pikkulottiin kaverien mukana vaan ihan itsenäisesti. Lottatyöhön olin liian nuori ja sota oli niin lähellä, että halusin auttaa omalla tavallani, hän sanoo. Maire oli pikkulottana muonittamassa pääkaupunkiin hoitoon tuotavia haavoittuneita, käärimässä sideharsorullia ja pakkaamassa hoitotarvikkeita rintamalle. Moni haavoittunut ilahtui, kun näki sotilaiden sijasta koulutyttöjä auttamassa. Isotkin miehet tottelivat kiltisti auttajia. Sitten Maire siirrettiin kaupungin tuntevana lähettitehtäviin.

Valtion tiedotuslaitos (tiedotuskeskus) oli sensuuriviranomainen, joka tarkisti kaikki julkisuuteen tulevat uutiset ja tiedotteet. Maire kuljetti usein keskustassa STT:n uutistoimituksen materiaalia tarkistuksesta uutisstudioon, joka oli pieni äänieristetty komero Bulevardilla hotelli Klaus Kurjen tuntumassa. Maire oli ylpeä siitä, että hän sai lähettitehtävissä kulkea kaupungilla silloinkin, kun pommihälytys oli annettu ja kaikkien piti hakeutua suojaan.

-Näytin vain ylpeänä ja tärkeänä lupalappua ja jatkoin matkaani.

Loppuaikoina tuli viemistä myös valvontakomission toimitiloihin mm. neuvostohallinnon Virolta ottamaan suurlähetystöön.

-Menin sinne nokka rypyssä ja pamautin pihaporttia tahallisen kovaa. Mutta ihan ihmisiltä he näyttivät ja olivat ystävällisiä tällaista koulutyttöä kohtaan. Varmaan monella niistä miehistä oli itselläkin lapsia kotona.

Asiakirjasalkkua kantava koulutyttö sai kulkea turvallisesti lähettitehtävissä. Varmaankaan kukaan ei osannut epäillä, että keskenkasvuisella flikalla olisi jotain tärkeää kuljetettavaa, Maire arvelee.

Maire muutti Vantaalle eli Helsingin maalaiskuntaan vuonna 1949 ja asuu nyt Vantaan Koivukylässä hoivakodissa. Vaikka Mairen kunto ei ole enää hyvä, muistaa hän vanhat asiat hyvin. Erityisesti sota-ajan muistot ovat kirkkaana mielessä.