Ylikahri, Irja

Irja Ylikahri (o.s. Koljonen) syntyi Vuoksenrannassa vuonna 1923.

Perhe muutti 1930-luvun alussa maanviljelystilalle Viipurin maalaiskuntaan. Irja liittyi 16-vuotiaana Tienhaaran väestösuojelujoukkoihin ja 18 täytettyään hän suoritti Lottajärjestön lääkintäkurssin, samaan aikaan hän opiskeli Helsingin Diakonissalaitoksella.

Kutsu Lottakomennukselle tuli elokuussa 1941. Sijoituspaikka oli sairasjuna 9, jota kutsuttiin nimellä Simo Jussi Jooseppi. Irjan lottakomennus kesti lähes kolme vuotta ja sinä aikana hän oli mukana kuljettamassa tuhansia potilaita rintamalta, lähinnä silloisen Äänislinnan ja Karhumäen suunnalta sotasairaaloihin ympäri Suomea. Potilaskuljetusten lisäksi sairasjuna 9 kuljetti sotalapsia Ruotsiin. Irja oli junakomennuksen lisäksi työtehtävissä sotasairaala Tilkassa ja laiva Ziloksella kuljettamassa inkeriläisiä Baldiskista Hankoon ja Raumalle.

Kesäkuussa 1944 Irja lähti evakuoimaan perhettään Viipurista. Evakkomatka kesti kaksi viikkoa ja päätyi lopulta Siuroon. Evakkomatkan jälkeen Irja palasi lääkintälotan tehtäviin ensin kaatuneiden evakuoimiskeskukseen ja sitten kenttäsairaala 33:een.

Irjan palasi lottakomennukselta siviiliin lokakuussa 1944. Hän pääsi opiskelemaan Viipurin sairaanhoitajakouluun, joka oli siirretty sodan vuoksi Poriin. Irja valmistui sairaanhoitajaksi ja terveyssisareksi. Vuonna 1949 Irja avioitui maanviljelijä Lauri Ylikahrin kanssa ja pariskunta muutti Siikaisiin, jossa Irja työskenteli terveyssisarena 1950- ja 1960-luvuilla.

Irja Ylikarhi menehtyi vuonna 2007.

 

Lähde: Lääkintälotta Koljosen sodan päiväkirjat 1940-1944. Työryhmä: Ritva Koivumäki, Terttu Karjalainen, Markku Ylikahri, Leena Ylikännö, Reijo Ylikahri