Liisa Tuulikki Koivusalo (os. Ahtola) syntyi 29.12.1931 Teuvalla.
Perheen isän työn vuoksi perhe muutti Teuvalta Jurvan ja Vimpelin kautta päätyen Ylihärmään vuonna 1944.
Pikkulottatoimintaan Liisa liittyi Vimpelissä asuessaan. Hän oli mukana toiminnassa vielä Ylihärmässäkin, mutta lähtö keskikouluun ja myöhemmin lukioon Lapualle laittoi pisteen pikkulottatoiminnalle. Lapualla hän asui perhemajoituksessa eikä matkustanut kotiin kuin lomilla.
Ylioppilaaksi hän kirjoitti vuonna 1951 ja toimi sen jälkeen kansakoulunopettajana Ylihärmässä. Hän avioitui niin ikään kansakoulunopettaja Tapani Koivusalon kanssa 1953.
Vuonna 1957 Liisa hyväksyttiin Hämeenlinnan seminaarin opiskelijaksi koeoppilaana, koska hän oli naimisissa ja kahden lapsen äiti. Opiskelu sujui mallikkaasti ja hän valmistui kansakoulunopettajaksi vuonna 1961. Tämä avasi tien muillekin perheellisille naisopiskelijoille.
Liisa teki elämäntyönsä opettajana Törnävässä ja jäi eläkkeelle vuonna 1994.
Liisa harrasti musiikkia monipuolisesti. Hän lauloi usein kuoroissa, niin nais- kuin sekakuoroissakin ja oli pitkään Seinäjoen naislaulajien johtajana.
Liisa Koivusalo menehtyi Seinäjoella 4.5.2000.